sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kevään ensimmäinen päivä

 
Vihdoin se on täällä, kevät.
Sen ensimmäisiä töitä ovat siemenkylvöt.
Vuosia olen ollut tässä lajissa heikoilla,
siksi kauniita siemenpusseja on kertynyt luvattoman paljon.
 
Onneksi löysin Kivikankaalta styroksisia idätyslaatikoita,
joissa on kastelumatto.
Aivan lottovoitto pienille siemenille.
Ehkä laiskan kastelijan taimikasvatus
vihdoin onnistuu.
 
 
 
Ennen kylvöä taimikolot täytetään mullalla
ja tiivistetään mukana tulevalla monikäyttölevyllä.
Kylvöihin käytän vähäravinteista taimimultaa.

 
 
Tämän jälkeen monikäyttölevy laitetaan laatikon pohjalle
ja päälle tulee kastelumatto.
Tärkeää on muistaa laittaa matto kiiltävä puoli ylöspäin,
jotta kastelu toimii.

 
 
Valitsin ensimmäisiksi kylvökokeiluiksi tomaatit.
Vaikuttaa, että kasvihuone-elämä alkaa pian,
joten tomaatit eivät ehdi viettää pitkää aikaa sisällä.
Liian lämpimässä kasvatus tekee heistä honteloita.
 
 
 
Ja ei muuta kuin taimilaatikko maton päälle
ja taimilaput paikalleen.
Mukana tuleva läpinäkyvä kansi
pitää ilmankosteuden suurempana
ja jouduttaa siementen itämistä.

 
 
Toiseen laatikkoon koulin tammikuussa
kylvämäni keijunmekon siemenet.
Tähän asti he ovat kasvaneet ikkunalla turvepoteissa
ja valitettavan moni taimi on kuollut kuivuuteen.

 
 
Molemmat laatikot pääsivät ikkunan taimihyllyyn.
Mukava seurata, kuinka laiskan kastelijan
taimikasvatus etenee.


 

12 kommenttia:

  1. Jaaha, onnistuisiko hän tuolla konstilla? Taas on melkoinen joukko taimia kuollut pieninä hentoina karvoina. Vaikka niin laitoin hienoa puhdasta hiekkaa juurillensa, eivätkä päässeet kuivumaan. Jotkut sentään onnistuu. Onnea kylvöillesi 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Taimien menettäminen on niin surullista. Olenkin miettinyt, kuinka sitä alkuvuosina sai siemenestä kasvatettua ja paljonkin aarteita. Ehkä sitä haluaa talven laiskotella, jotta taas jaksaa kesän painaa. Uskon kuitenkin, että tällä välineistöllä onnistuu laiskempikin kastelija. Pidän peukkuja taimillesi <3

      Poista
  2. Minunkin pitäisi aloittaa, olen tänä vuonna tietoisesti vitkutellut kylvöjen kanssa kun aikaisempina vuosina on tullut aloitettua turhankin aikaisin. Näyttää tosi kätevältä tuo systeemisi, onnea kylvöksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ainakin kevät näyttää aikaiselta. Mietin jo, monenko käden sormet täytyy laskea, että aarteet pääsevät kasvihuoneeseen :)

      Poista
  3. Kätevän näköinen taimikasvatuslaatikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Jopa hetken mietin, miten osat laitetaan, mutta... mukana tuli äärettömän hyvät ohjeet, kun vain viitsi lukea :D

      Poista
  4. Kiva kun kävit vierailulla:) Aina kun käyn täällä tulee hyvä mieli, sinulla niin ihania kuvia kesästä:) Kiva että innostuit hieman askartelemisesta. jos joskus tulee jotain kysymyksiä niin autan mielelläni jos vain suinkin osaan;) Ihanaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Silkku <3 Pää on niin sekaisin uusista termeistä ja välineistä, askartelumaailma on muuttunut sitten edellisen innostukseni. Jahka asiat hieman selkiintyvät, osaan ehkä kysyäkin jotain :D Mukavia kevätpäiviä sinulle <3

      Poista
  5. Minä olen jo vuosia käyttänyt just samanlaisia propagatoreita, toimivat tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, kuulostaa hyvälle! Niiden puhdistus on siis ilmeisen helppoa :)

      Poista