Lääkettä ruusukuumeeseen

 

 

Oli vain yksi syy, miksi valitsin kesäturneeni
viidenneksi kohteeksi Blomqvistin taimiston,
Ruusut.

Aikaisemmin kesällä saamani kirja
Pohjoisen ruusut, on taimiston omistajan,
Leif Blomqvistin käsialaa.

 

 

 

 

Sisääntulo sen jo paljasti,

en tule pääsemään helpolla.

 

 

 

 

Askeleet portin sisäpuolella

saivat aikaan jo syvemmän huokauksen.

Tällä reissulla mopo karkaa varmasti.

 

 

 

 

 Ei epäilystäkään,

olisin halunnut mukaan kaiken ympärillä

olevan kauneuden.

 

 

 

 

Pieni hidaste matkalla oli autonkuski.

Ja taimia pursuava auto.

 

 

 

 

Yritin hieman rauhoittua

ja hetken vain vähän fiilistellä.

Herkkujen lisäksi kaunista

katsottavaa riitti ympärillä.

 

 

 

 

Alueella oli viehättävä viitoitus,

jonka mukaan oli helppo suunnistaa

omien mieltymystensä mukaan.

 

 

 

 

Ruusualueen löydettyäni

pyysin autokuskiani

hakemaan minulle kärryt avuksi,

mutta hän vain otti ja häipyi.

 

 

 

 

Ehkä hyvä niin,

sain rauhassa tehdä "järkeviä" valintoja

Leifin ruusukirja kädessäni.

Valikoima oli niin runsas,

joten pakko oli antaa

hieman mielihalujenkin viedä.



 

 

 

Kyllä heikko itsensä tuntee.

Todistettua tuli taas vanha tuttu juttu.

En ole köyhä enkä kipeä,

kun on ruusuista kyse.

 

 

 

 

Autonkuskia varten on oma parkki,

kahvipaikka.

Jotain outoa kuitenkin oli,

kun hän ei ollutkaan

täällä kiirehtimässä pois lähtöä.

 

 

 

 

Epäily alkoi vahvistumaan,

kun näin taimiston puupuolen.

 

 

 

 

Ahaa, hän jäi kiinni itseteosta.

Autokuski kantoi muina miehinä

löytöjään kassalle.

 

 

 

En kyllä yhtään ihmetellyt,

että tällaisessa paikassa

menee viattomammankin

mieli sekaisin.

 

 

 

Erityisen myyty hän oli

tästä käppyräisestä euroopanlehtikuusesta.

Larix decidua 'Horstmanns Recurved'

 

 

 

 

Blomqvistin taimisto osoittautui

täydelliseksi vierailukohteeksi.

Ruusukuumeinen sai tarvittavan lääkityksen

ja autokuskista on kovaa vauhtia

tulossa aloitteleva puufani.  

 

 

Ruusuharrastajan mekka

Kesäturneeni jatkui kolmen

puutarhavierailun jälkeen

pyhiinvaellusmatkana

ruusuharrastajien mekkaan.

Olen vuosia haaveillut pääseväni

Oulujoen taimistolle, jossa Matti Kulju 

tekee arvokasta työtä ruusujen parissa.

 

Rosa 'Pori'

Alueelle oli istutettu laaja valikoima ruusuja.

Istutuksista sai hyvän kuvan, kuinka kookkaiksi pensaat tulevat.

Lisäksi he antavat tärkeää tietoa talvenkestävyydestä, 

kukinta-ajasta, levinneisyydestä ja tuoksusta.

Valitettavasti ruusujen parhain

kukinta-aika oli jo ohi.

 

 

Ihan kaikkia herkkuja en saanut,

mitä ostoslistalle olin kerännyt.

Harvinaisempien kohdalla voi joutua

jonottamaan pitkäänkin,

mutta vakavaa ruusukuumetta 

potevalle se ei ole ongelma.

Tauti on kuitenkin parantumaton.

 

Rosa 'Suorsa'

 Ruusuaarteiden lisäksi

taimistolla oli myynnissä varjolepän taimia.

Häneen ihastuimme jo edellisillä puutarhavierailuilla.

Tämän erikoisen mutaation

Matti kertoi löytäneensä veljensä kanssa.
Onneksemme hän on lisännyt lajia myyntiin.

 

 

 

Autokuskini jutteli niitä näitä Matin kanssa.

Itse olin, "et hei, etkö tiedä kenen kanssa puhut.

Hän on Pro <3 "

No, Proothan ovat siitä vaatimattomia,

että he ovat kiinnostuneita keskustelemaan

kaikista vihertävistä asioista.

 

Rosa 'Karjasillan Kulkuri'

 

 

 

Sainhan minäkin vaihtaa ruusuista muutaman sanasen.

En tiedä, mikä siinä on,

mutta aina kun pääsen juttelemaan

Proon kanssa, alkavat polvet notkuamaan.

Lumoavaa, miten joku voi uppoutua niin

syvälle omaan intohimoonsa.

Rosa 'Pierette Pavement'

 

Sinne jäi Oulujoki, mutta ruusuiset unelmat seurasivat mukana. 

Moni uusi tuttavuus pääsi Pakko saada -listalle.

Matti vihjasi, että ruusukuumetta helpottamaan

voi häneltä tilata tarvittavaa lääkitystä.

Rahtikulut tulevat suhteessa edullisemmiksi,

kun tilaa taimia samalla hieman suuremman määrän.
Ruusunmekkoon sain viemisiksi
hieman erikoisemman, säämiskänvärisen ruusun,
tarhapimpinellaruusu 'Nankin'.

-Rosa 'Helka'
 

Ruusuinen sielunkumppani

Kesäisen turneen kolmas vierailukohde
oli Kiuruvedellä.
Sirpa ei ollut minulle ennestään tuttu,
mutta onnekseni Anita kertoi,
ettei hänen puutarhaansa kannata ohittaa.




Sirpan puutarhailu alkoi 15 vuotta sitten
ajatuksella, ettei paljon mitään.
Sen jälkeen on sattunut jotain parantumatonta,
3000 neliön tontti on täyttynyt liki 200 erilaisella ruusulajilla.
Hetken tutustumisen jälkeen olen vakuuttunut,
ettei Sirpa pysty jatkossakaan hillitsemään itseään.




Ruusuinen kesä on Sirpalle onnea täynnä.
Ensimmäisen kukan ilmestyminen on kuin pieni juhla.
Keskikesällä huumaavaa on koko tontilla leijaileva ruusujen tuoksu.
Loppukesän iloja ovat ruusujen kauneus ja rehevyys
sekä ruusunlehdillä tanssivat sadepisarat.

Ruusulajeista Sirpa on ihastunut erityisesti
yksinkertaisiin löytöruusuihin.
Oma sydämeni suli hänen erittäin kerrottuihin
ja herkän vaaleanpunaisiin rugosa-ruusuihin.
Heitä sain viemisiksi Ruusunmekkoon.




Ruusujen lisäksi puutarha on
kasvilajeiltaan moninainen ja rehevä.
Kaunista katseltavaa riittää paljon.
Sirpalla on kyky valita ruusuilleen sopivia kumppaneita.




Hän kokee saavansa ruusuonnensa lisäksi
puutarhasta paljon iloa, rauhaa ja kauneutta.
Tärkeää on tutustuminen uusiin,
samanhenkisiin ystäviin.
Puutarhalla on hänelle myös terapeuttinen vaikutus.




Ruusutarhan lisäksi meitä yhdistää
maalaisromanttinen tunnelma
ja rakkaus vanhoihin esineisiin.
Pihamökin nähdessäni tiesin
tulleeni sielunkumppanini luo.
 

Koskaan ei tiedä, milloin on se hetki,
kun sydän nyrjähtää.

 Kiireetön tutustuminen Sirpan puutarhaan

ja ruusuihmisten yhteinen vuoropuhelu
saivat aikaan uuden, rakkaan ystävyyden.
Kiitos, kun olet olemassa <3

Kadonneet päivät, elokuu

 

Elokuu on syyslannoituksen aikaa.

Säkkiä ostaessa tapahtui perinteinen työtapaturma,

mukaan lähti useampi alennuskasvi.

 

 

Työtapaturma kävi 'Lataamossakin'.

Katossa roikkunut viinirypälesato

oli korjaamista vaille,

mutta ampiaiset ehtivät ensin.

Niiden turmioksi tein useamman satsin

paukkuja viinasta ja siirapista.

 

 

 Syyshortensian kukinnot vihjasit lähestyvästä syksystä.

'Vanilla Fraiche' oli jo hiljalleen muuttumassa

vaaleanpunertavaan sävyyn.

 

 

 

37 yhtäjaksoisen hellepäivän jälkeen ei syksy tullut hetkessä.

Punalatvan kukkiva komeus houkutteli neitoperhosen.

 

 

Itse houkuttelin miehen raivaamaan minulle

vattupusikon puhtaaksi.

Tunnetusti meillä käytetään vain järeitä aseita.

 

 

Vihdoin pihan perä oli siisti.

Tänne sain siirrettyä marjapensaat

ja istutettua pari uutta mustikkapensasta.

 

 

 

Kaivurilla riitti töitä toisenkin ryteikön siistimisessä.

Tähän syntyi uusi, kivikkoinen kasvualue.

Onneksi mies ei tiedä,

että vielä on yhdelle paikalle tiedossa konetöitä ;)

 Maailman paras kesätyö -kasvihuoneeni

pursusi täynnä uusia löytöjä.

Suurimman osan heistä istutin uudelle kivikkoalueelle.

 

 

 

Markolta saamani talvivalkosipulit

annoin hieman kuivahtaa ennen maahan laittoa.

Hyötyviljely oli ihan uusi aluevaltaus,

tosin se rajoittui yhteen lavakaulukseen.

 

 

Talven aikana maanrajaan paleltunut ruusu

ehti kasvaa komeaksi ja kukkivaksi pensaaksi.

Omajuurisuus oli hänen pelastus.

 

Sellaista hetkeä ei olekaan,
etteikö Ruusunmekosta löytyisi pala
ruostetta ja vaaleanpunaista unelmaa.

 

 

 

Elokuun lopussa ei vielä ollut syystöiden

vaan uuden luomisen aika.

Oli aika jatkaa pelargonien elämää

ja samalla huolehtia, että talvellekin riittää huolenpitoa.

 

 

Luontoa en pystynyt huijaamaan.

Hiljalleen kasvit valmistautuivat lähestyvään syksyyn,

vaikka itse jatkoin kesäistä elämääni. 

 



Kadonneet päivät, heinäkuu

 

Heinäkuu oli äärimmäisyyksien kuukausi.

 Alkukuun yöt olivat ennätyskylmiä.

Aarteet jouduin nostamaan

'Lataamoon' hallalta suojaan.

 

 

 

Pihatöihin pääsyä odotellessa oli aikaa

muistella Paula Ritanen-Närhen vierailua.

Hän kävi tekemässä lehtijutun surutyöstäni,

jossa puutarhanhoito oli suurena tukenani.

 

 

Ja kun raivasin itselleni tilaa,

pystyin 'Lataamossa'

lämmittelemään

kupilla kesäteetä.

  

 

 

'Verstaan' katolla kiipeillyt viiniköynnös 'Sukribe'

ei piitannut viileistä säistä.

 

 

Pensasmangolia oli rohkea

ja uskaltautui kukkimaan.

 

 

 

Pionien nuppujen kurkistus

oli lupaus lämpenevästä säästä.

 

 

 

Sään hieman lämmettyä, innostui 'Minette' kukkimaan.

Onneksi, sillä hänen kukkansa ovat herkät sateelle.

 

 

 

Itsekin pääsin pihatöihin.

Innostuin perhoskukkulan rakentamisesta

ja niinpä istutin monta siipikaunotarten houkutuskasvia.

Yksi uusista aarteista oli syyssyrikkä.

 

 

 

Parissa viikossa puutarha oli ehtinyt villiintymään

ja tarvitsi uutta siistimistä ennen seuraavaa näytöstä.

 

 

 

Vietimme ensimmäistä puutarhajuhlaa

naapureiden, ystävien ja kylän miesten kanssa.

Samalla juhlimme Ruusunmekon 10-vuotispäivää.

Juhlapäivän ilta oli lämmin ja onnellinen.

 

 

 

Saimme juhlaväeltä lahjaksi upean pihagrillin,

jossa letuistakin tulee sydämen muotoisia.

 

 

 

Juhlista alkoi kesä.

Lämmin ilma muuttui helteiseksi.

 

 

 

Helteet eivät ole minun juttuni,

sillä eniten nautin puutarhastani töitä tehden.

Jokainen siestapäivä oli piinaa.

Puutarha täyttyi kukkasista,

mutta kukinta meni myös nopeasti ohitse.

 

 

 

Paahteinen 'Lataamo' ei ollut

houkuttelevin paikka päiväunille.

 

 

 

Pelargonit eivät olleet niin herkkiä helteestä kuin minä.

He nauttivat kasvihuoneen ulkopuolella...

 

 

 

...kuin sen sisälläkin.

 

 

 

Itse en päässyt riippukeinua pidemmälle.

Heinäkuun helteissä rekeen nojaavat sukset näyttivät koomisilta.

 

 

 

Puutarhurin pelastus olivat päivää hieman viileämmät yöt.

Silloinkin tuli tehtyä vain välttämättömin.

 

 

 

Selvisin aartteitteni kanssa heinäkuusta,

mutta ehkä se on kadonneista kuukausista se,

mitä jäin vähiten kaipaamaan.