'Mårbacka Prinsessan' on kasvattanut pitkän varren.
Makuasia on, kuinka paljon keväisin leikkaa pelargoneja.
Itse pidän pyöreätä ja tuuheata aarretta kaunottarena,
joten leikkaan heitä runsaasti.
Tämä viivästyttää kukintaa, mutta pistokasmateriaalia tulee paljon.
Tänä vuonna olen hillitymmin liikkeellä,
toiveissa on tyttären ylioppilasjuhlissa kukkivat pelargonit.
Käytän pistokkaiden lisäämisessa tavallista kukkamultaa
ja istutan ne turvepotteihin.
Leikkaan pistokkaan muutaman lehtinivelen alta.
Yhdestä varresta voi tulla useampikin pistokas.
Pistokkaasta poistan suurimman osan lehdistä ja jätän vain pari ylintä.
Lisäksi poistan mahdolliset kukat ja nuput,
jotta hän saa käyttää kaiken energiansa juurien muodostamiseen.
Pistokkaat on hyvä merkitä,
sillä suurestakin kasvista voi olla vaikea tunnistaa alkuperää.
Laitan aina myös vuosiluvun,
koska myöhemmin on mukava katsella, kuinka vanha kasvi on.
Lopuksi kastelen pistokkaat
ja laitan ne valoisaan ja lämpöiseen paikkaan ikkunalle.
Pistokas tarvitsee juurtuakseen kostean pienilmaston.
Käytän tähän tarkoitukseen
mehupullosta leikattua yläosaa tai tuorekelmua.
Tärkeää on turvata pistokkaan ilmanvaihto,
ettei pieni alku homehdu.
Juurtumisen tunnistaa siitä,
että kasvi lähtee kasvattamaan uutta lehteä.
Parhain tapa säilyttää pelargoniaarteet,
on ottaa syksyllä talteen pistokkaita.
Näin voi nauttia talven rauhasta,
sillä jos emokasvi kuolee,
on jokin pistokkaista hengissä turvaamassa lajikkeen säilymisen.
Ensimmäistä kertaa kokeilin pistokkaiden talvettamista turvepoteissa.
Riski kannatti, sillä sain pieneen tilaan
mahdutettua suuren määrän pistokkaita.
Muutama menetys tuli, mutta mikään laji ei kuollut sukupuuttoon.
Otin pistokkaat kellarin viileydestä
ja poistin kuivat lehdet ja varret.
Tämän jälkeen he pääsivät valokylpyyn tuvan ikkunalle.
Ja näin on aiheutettu jokakeväinen työtapaturma.
Ikkunat ja pöydät täyttyvät aarteista,
ennen kuin he pääsevät Verstaan lämpimään.
Hamstraus koituu ystävien iloksi
ja pelargonikuumeen leviäminen on taattu.
