sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Puutarhavierailu Annelin pihalla


Kesään kuuluu oman pihan ahertamisen lisäksi puutarhavierailut. 
On mukavaa nähdä muiden hörhöjen mielenkiinnon kohteet ja kasvivalinnat. Tänään pääsin katsomaan puutarhaguru Anneli Salon puutarhaa.



Annelilla on puutarhassaan yli 1000 erilaista kasvia, 
myös värien käyttö on erittäin runsasta.



Myös ruusuja oli paljon, 
Rosa 'Ristinummen' juurivesoja sain kotiintuomisiksi. 
Tässä kuvassa jokin jaloruusu.




Annelilla oli kasvirunsauden seassa joukko vanhoja, 
ihanan ruosteisia aarteita.




Vanha naulalaatikkokin oli sulassa sovussa savilautasten vieressä.



Sain Annelilta lahjaksi hänen kasvattaman kärhön siementaimen 
ja ohjeeksi istuttaa sen tulevaan ruusupaviljonkiini. 
Siis pientä yllyttämistä, 
ihan lopullista hankintapäätöstä en ollut ennen tätä tehnyt.




Blogin myötä olen herätellyt henkiin vanhaa harrastusta, valokuvausta. Puutarhavierailulla pääsin testaamaan 
parin hörhöystäväni järjestelmäkameroita. 
Kasvien lähikuvaus ja puutarhan aarteiden tallentaminen kiinnostavat. 
Uuden ja paremman kameran myötä
saatte toivottavasti nauttia paremmista kuvista.


lauantai 22. kesäkuuta 2013

Keskikesän juhla

Juhannuspäivän aamu oli harmaa, mutta lämmin. 
Kotiväen nukkuessa hoidin Verstaan pelargonin pistokkaita, 
nypin niistä kuihtuneita pois ja vaihdoin suurempiin ruukkuihin. 
Lisäksi otin uusia pistokkaita, jotka laitoin turveruukkuihin kasvamaan.


Talon edustalla olevassa reessä pelargonit kukkii, myös 'Mårbacka Röd'.



Pionit aloittavat kukkajuhlan, 
valkoiset, vaaleanpunaiset ja pinkit sulostuttavat puutarhaa. 
Mielestäni pioni on kauneimmillaan juuri auetessaan.



Teresan ruusun pensaat täyttyvät kukista.



Yleisnäkymä pelargonihuoneeseen on romanttinen ja kutsuva. 
Iltapäiväuniin huone on hieman liian kuuma, 
mutta hyvien ystävien kanssa illanviettoon juuri sopivan lämmin.



Lasten juhannusherkkua ovat ahomansikat. 
Tänä vuonna niitä on paljon ja ne ovat suuria sekä maukkaita. 
Ahomansikka on mainio maanpeitekasvi pionien ja ruusujen alle, 
myös puutarhaan tuleva makea tuoksu on kesää parhaimmillaan.




torstai 20. kesäkuuta 2013

Ruusunmekon odotettu vieras

Päivää ennen juhannusta Ruusunmekossa odotettiin vierasta. 
Kannoin viimeiset pelargonit verstaasta pois, 
siistin ne ja sijoittelin arvoisilleen paikoilleen.



Myös pelargonihuoneessa lakasin lattian ja laitoin paikat kuntoon.



 Vieras oli Paula Ritanen-Närhi. 
Hän kävi tekemässä lehtijuttua, mutta olen myös vuosien takaa Paula-fani, silloin kun hän teki tv-ohjelmaa Puutarhaunelmat. 
Hänen ennakkoluuloton ja lämmin suhtautuminen ohjelman puutarhavierailuilla teki vaikutuksen, mutta vasta harrastusta aloittavana en voinut kuvitella, että tulisi päivä, jolloin Paula vierailee Ruusunmekossa. 



Vierailu poiki pelargoniystävyyden, meillä on yhdistävänä intohimon kohteena pelargonit sekä pelargonihuone, joka löytyy molempien puutarhasta. 
Myös vanhojen esineiden keräily 
ja niihin liittyvät tarinat kiehtovat meitä molempia. 
Kuvassa mieheni mummon repimät matonkuteet ja Pelargonium 'Morval'.



Erityistä tunnearvoa on myös pelargonilahjalla. 
Paula toi minulle tuliaisena oman nimettömän pistokkaansa, joka sai nimekseen Pelargonium 'Paula'. 
Hänen lähteissään annoin hänelle muistoksi Pelargonium 'Jutta'.




lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kiireinen alkukesä


Rautatieomenapuu täyttyi toukokuun lopulla
valkoisista, tuoksuvista kukista.



Kerrotut kukat nyrjättävät aina sydämen,
myös tulppaani.



Kielojen kukkamerta ei voi olla rakastamatta.



Tänään Rosa 'Therese Bugnet' aloitti kukinnan,
ennätysaikaisin.



Myös Rosa 'Moje Hammarberg' aloitti kukinnan.
Mitäköhän heinäkuussa kukkii???



maanantai 3. kesäkuuta 2013

Napa pelasti päivän ja muuta helteistä

Koko kevään olen pelännyt hetkeä, 
jolloin Ruusunmekon kätköistä löytyy ensimmäinen lehtokotilo. 
Ennen uusien taimien istutusta olen tutkinut mullan tarkkaan, 
etsien etanan munia. 
Taimet ovat olleet silmämääräisesti puhtaita ja istutuskelpoisia. 
Tänään siistin jasmikepensaan alustaa 
ja nämä otukset löytyivät hakkeen päältä.
 Onneksi nettimaailma pelasti, 
kuvassa näkyvä kotilon napa on pensaskotilon tunnusmerkki. Jipii :D




Aikoinaan Ruusunmekon paikalla on sijainnut pappilan kalmisto. 
Uusia istutuspaikkoja kaivaessa ei voi välttyä törmäämästä punaiseen tiileen. Luita ei ole tullut vastaan kuin kerran ja sekin taisi olla koiran kätkemä. Arkeologisia löytöjä ja luujauhoa, kaikella on historiansa.



Kauppapuutarhat ovat täynnä ihania kasveja. 
Parasta ovat kuitenkin aarteet, joita puutarhahörhöt lähettävät toisilleen. 
Epäilyttävän näköisessä paketissa sain kaksi ruusupionin taimea, 
joita vaalin nyt erityisellä hellyydellä. 
Eikä mitä tahansa ruusupioneja, vaan Peonia 'Pirkkotar' <3



Arvokkaita ovat myös tuskalla ja hiellä hankitut aarteet.
Toukokuinen neitsytmatka Türin kukkamarkkinoille oli todella hikinen elämys, +32 asteen helle yritti viedä voimat, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Mullat karistettiin Viron maaperälle ja aarteet pakattiin huolella pusseihin. Kahteen taimilaatikkoon mahtui monen monta kärhöä, kurjenpolvea, ruusua ja jouluruusua. Myös Sensation-syreeni pääsi uuteen kotiin. 
Mieluisia matkamuistoja jäi yhteisistä hetkistä hörhöjen kanssa, 
moni facebook-tuttavuus tuli bongattua livenä.



En ole koskaan nähnyt Ruusunmekkoa tästä perspektiivistä. 
Onneksi lapset osaavat nauttia hellepäivistä, 
joita tänä keväänä on ollut ennätysmäärä. 
Itse olen 28 asteen helteessä istuttanut Türin aarteita 
ja kantanut 12 kastelukannullista vettä. 
Kesästä voi nauttia niin moneen tapaan.