lauantai 25. lokakuuta 2014

Kadonneet päivät, maaliskuu

 
Kesä menee aina nopeasti ohitse.
Tuntuu, että niin paljon jäi tekemättä ja kokematta,
mutta sehän ei ole totta.
On aika pysähtyä ja muistella kadonneita päiviä.
On aika palata maaliskuun muistoihin.
 
 
 
Vähäluminen talvi oli ankara monille aarteille.
Maaliskuussa vähäiset lumet sulivat
ja auringon säteet lämmittivät luonnon aikaiseen herätykseen.
 
 
 
Tutut kevättyöt laittoivat suunnittelemaan tulevaa kesää.
Jälkikäteen voin todeta,
etten arvannutkaan, mitä kaikkea ihanaa tulisin kokemaan.
Haaveilujen lomassa tutut aarteet 
muuttivat kellarista tuvan uuteen taimihyllyyn,
jonka rakentamisesta kerroin alkuvuoden blogissa.
 
 
 
Uuden aarteenetsintäpaikan sain Mäntsälästä,
Yannan isännöimästä Saaren Kartanon pelargoniparatiisista.
Moni emokasveista oli Annelin lahjoittamia,
jotka Yannan käsissä olivat saaneet paljon uusia alkuja.
 
 
 
Kevään hurmassa jouduin toteamaan,
ettei mikään riitä.
Tarvitsin naapurin valuuttaa ja paljon.
 
 
 
Ruotsin maalla polvet horjuivat.
Nordiska Trädgårdar'sta löysin
hyllykaupalla ihanasta ihanimpia pelargoneja.
Eihän siitä ilman hamstraamista selvinnyt.
 
 
 
Kotiin tuomisina oli valtava määrä uusia aarteita,
vaikkakin he olivat hyvin hillitysti ja huomiota herättämättä pakattuja.
 
 
 
Talvi oli virallisesti päättynyt,
kun maaliskuun lopulla päästin pelargonit laitumelle.

 
 
'Verstaassa', kevään lämmössä,
aarteet saivat uuden mullan
ja lisääntyvässä määrin valoa sekä lämpöä.
Enää ei tarvinnut odottaa kuin kasvun ihmettä.


4 kommenttia:

  1. Tätä sinun blogia on ihana lukea :)Yritän saada pelargoniani talvehtimaan sisällä.Ei niitä montaa ole,mutta rakkaita ovat :)Sinulla on ihanat olosuhteet.Silmä lepää kuvissa mitä olet ottanut,kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommenteista. Se on totta, että olen onnekas, kun omistan kellarin, jossa pelargonien talvetus onnistuu helposti. Onnea omalle yrityksellesi, lisävalo auttaa pimeimmän ajan yli <3

      Poista
  2. Kun vaan saisi kaikki aarteensa mahtumaan sisätiloihin, odotan hartaudella meille joskus ehkä valmistuvaa puolilämmintä varastoa. Houkuttelinkin jo miestä risusavottaan autokatoksen tieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vähän samanlaiset suunnitelmat. Vanhan pihasaunan pukuhuoneeseen on vedetty sähköt. Vielä pitäisi eristää seinät uretaanilevyillä, ennen kuin pääsen kantamaan aarteita sisälle. Olen odottanut tätä kauan, suuria pelargoniruukkuja kun on mahdoton kantaa kellariin.

      Poista