lauantai 27. heinäkuuta 2013

Ruusunmekko avoinna 4.8.2013 klo 12-18


Tervetuloa tutustumaan silmäterääni, Ruusunmekkoon.
Osallistumme 4.8.2013 Avoimet puutarhat -tapahtumaan.



Ruusunmekko on 9-vuotias puutarha, 
joka on perustettu maatalon takapihalle. 
Ruusunmekon aarteita ovat pensasruusut, 
kurjenpolvet ja pelargonit.



Puutarhassa on yli sata erilaista ruusua,
niistä moni vielä pieniä vauvoja.



Istutuksilla on luotu Ruusunmekkoon erilaisia huoneita,
joissa voi rentoutua, nauttia ruusun tuoksusta 
ja luonnon äänistä.



Ruusunmekon paras rentoutumispaikka on 
pelargonihuone Lataamo. 
Siellä saa maailman parhaat päiväunet.



Puutarhassa on hauskoja yksityiskohtia, 
joissa on hyödynnetty vanhoja aarteita.



Taimienhoitopisteessä kasvit saavat vain parasta hoitoa.



 Verstaassa tapahtuu pelargonien pistokaslisäys, 
esikasvatus ja muu hoitotyö. 
Kesäaikaan siellä kasvaa viiniköynnöksen lisäksi 
liuskalehtivadelma, pari tomaattia ja chiliä.



Perheen pojat ovat kesätöikseen purkittaneet taimia,
joita myyvät avoimien ovien päivänä.



Lisäksi on mahdollista hankkia pari pelargoniaarretta, 
mutta vaarana on pelargonikuumeen tarttuminen.


Pussauskoppi on Ruusunmekon uusin tulokas, 
jonka seinämään on istutettu köynnösruusu New Dawn. 
Sinulla on myös ensi vuonna mahdollisuus
tulla tutustumaan puutarhaan
ja katsomaan, kuinka aarteet ovat kasvaneet.


6 kommenttia:

  1. Voi mikä harmi etten pääse sunnuntaina tutustumaan puutarhaasi, se vaikuttaa todella ihastuttavalta. Ei olisi pitkä matkakaan :)

    Toivottavasti sää suosii ja teillä kaikilla on onnistunut päivä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, juuri nyt näyttää ennuste sunnuntaille 27 astetta hellettä. Viime vuonna satoi kaatamalla vettä, en tiedä kumpi on parempi. Voit toki tulla käymään muulloinkin, ei tämä puutarha täältä mihinkään katoa :)

    VastaaPoista
  3. Kaunista ja rehevää, saattaisin tulla,koska melko lähellä taitaa sijaita, mutta kun itsekin pyöriskelen samoissa hommissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on juuri Avoimien huono puoli, ei itse pääse kiertelemään muiden puutarhaa. Katsotaan tärskyt toiseen ajankohtaan :)

      Poista
  4. Hei, haahuillessani netin syövereissä löysin tänne; minäkin olin Paulan puutarhaillassa mukana eli tapasimme siellä. Kiva löytää blogisi, Ruusumekko vaikuttaa todelliselta paratiisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, huomasin vasta viestisi. Muistan sinut kyllä,ilta oli erittäin ihana elämys. Kävin katsomassa blogiasi, olet paljon ahkerampi päivittämään sitä kuin minä. Yritän ryhdistäytyä :)

      Poista