Kesän paras hetki alkaa tästä,
Porkkalan Kartanon puiston
85-vuotiaista Agaaveista.
Opastetut kierrokset
Anniina Rikalan johdolla
ovat hörhölle suuri nautinto.
Itse vien puutarhaystäväni
aina vierailulle paikalliseen.
Tunnetusti paikallinen on paikka,
jossa koskaan ei yksi riitä.
Oma moponi
karkaa lähes viikottain.
Metsäpuutarha on mystinen,
sillä kasvi-istutukset on taitavasti tehty.
Hetkeäkään ei tule mieleen ajatus,
että kulkisi puutarhassa.
Päin vastoin, istutukset ovat
osa luontoa.
Kontrasti on suuri
siirryttäessä kartanon etupihalle.
Se mikä juuri oli luonnollista
on nyt loputonta kukkarunsautta.
Köynnöshortensia on valloittanut
lähes puolet puun rungosta.
Puistoon mahtuu myös ihania yksityiskohtia.
Puutarhan haltijattaren,
Anniina Rikalan asiantuntemus
aarteita kohtaan on loputon.
Hänen kasviaarteiden erikoisuuksia
on myös tulppaanipuu.
Vanha puisto kätkee sisäänsä myös
mielenkiintoisia vanhoja aarteita
menneiltä ajoilta.
Lila kurjenmiekka on kaunis.
Kierroksen jälkeen on rakastunut
moneen uuteen kasviaarteeseen.
Onneksi heidät löytää taimitarhan puolelta.
Kotona odottaa väärän väriset siperiankurjenmiekat.
Suurten yksilöiden kohtalona oli
maasta nosto.
Keskellä näkyy Porkkalan pikkuinen aarre,
joka äsken esiintyi toiseksi edeltävänä kuvana.
Toiveena on, että hän kasvaa
yhtä suureksi <3
Suosittelen kesäretken tekemistä
paikalliseeni.
Rauhallinen kierros Kartanon puistossa
ja aarteiden haaliminen puutarhamyymälästä
on kesän ikimuistoisin hetki.