Ruusunmekon 10-vuotisjuhlavuosi on päättymässä.
On aika pysähtyä ja katsoa mennyttä sekä muistella,
mitä mieleenpainuvaa vuoden aikana tapahtui.
1. Pelargonipyhättö
Kevääseen herääminen tapahtui
jo maaliskuussa Mäntsälässä pelargonipäivillä.
Saaren Kartanoon Yanna oli luonut pelargonipyhätön.
Emokasveista otetut pistokkaat olivat haluttuja aarteita.
2. Pelargonitaivas
Tukholmassa sydän nyrjähti Nordiska Trädgårdar'ssa.
Ensi järkytyksen jälkeen iski lämmin aalto.
Näin edessäni pelargonitaivaan.
3. Itselle nauraminen
Virpi Suutarin dokumenttielokuva Eedenistä Pohjoiseen
oli parasta vertaistukea.
Elokuvan nähtyäni ymmärsin,
kuinka syvillä vesillä tässä kuljetaan.
4. Maailman paras kesätyö
Vuoden parhain yllätys
oli valinta 34 hakijan joukosta
Kivikankaan kasvihuoneiden
facebook-sivun päivittäjäksi.
Kesätyöstä tuli ikimuistoinen,
palkkioksi sain Juliana Royalin kasvihuoneen.
5. Ruusunmekon aarteet
Vuoden varrella Ruusunmekkoon kertyi paljon uusia aarteita.
Saalistusmatkoilla tutustuin myös moniin uusiin ihmisiin,
joista ihanimpana sydämeen jäi Suoma.
Suomalta sain tämän kiikun,
jossa on tullut nautittua monta puutarhaunelmaa.
6. Elämäni Lempityttöystävä
Rakkaus ystävääni Järkeen syveni.
Elämäni Lempityttöystävä
kulki monissa puutarhaseikkailuissa mukana.
Kolmas pyöräkin oli ihan ok,
ainakin silloin kun hänestä oli apua ;)
7. Ruusunmekko voiman lähteenä
Heinäkuun alussa ilmestyi Viva-lehdessä
Paula Ritanen-Närhen juttu,
jossa kerroin, kuinka Ruusunmekko
on auttanut minua surutyössäni.
Jutun luettuani ymmärsin,
mikä valtava onni minulla onkaan.
8. Puutarhajuhlat
Kymmenvuotistaipaleen kunniaksi järjestimme
ystävillemme ja naapureillemme puutarhajuhlat.
Ystävät toivat kesän helteen.
Lahjaksi saamamme pihagrilli
on Ruusunmekon uusin timantti.
9. Puutarhavierailut
Onni oli tänäkin kesänä päästä vierailulle puutarhaystävien luo.
Nämä reissut ovat aina täynnä hämmästelyä, ihastelua ja naurua.
Sanatonta kateutta ei tunnu edes sydämessä,
mutta pienet varastetut ideat ovat vierailun parhainta antia.
10. Paikallinen aarre
Ylpeillen sain viedä ystäviäni paikalliseen
Porkkalan kartanon puistoon,
jossa ystäväni Anniina Rikala
esitteli opastetuilla kierroksilla
ammattitaidolla kehittämäänsä
vanhaa kartanon puutarhaa.
.
Onni on myös viereinen Porkkalan puutarhamyymälä,
jossa pystyin piipahtamaan kesken multaisimmankin työn.
Sen aarteilla täydensin ruusupenkkejä,
perhoskukkulaa, kurjenpolvispiraalia
ja kärhökokoelmaani.
Myönnän, näiden lisäksi tein lukuisia heräteostoksia :D
11. LänsirannikonTurnee
Järjen kanssa otimme ja valloitimme
Länsirannikon.
Ihana kahden päivän turnee piti sisällään
pari lämminhenkistä puutarhatapaamista
ja muutaman taimiston valloituksen.
12. Voitto rajakiistasta
Vihdoin sain voiton Ruusunmekon rajakiistassa.
Joitakin vuosia sitten salaa istuttamani syreeniaita
on esillä ja rajakiistat rakkaan isännän kanssa selvitetty.
Kuokkaa tarvittiin alueen siistimiseen.
13. Runkopelargoni
10 vuotta sitten hurahdin ruusuihin,
mutta hetkeä myöhemmin
sain ystävältäni pelargonin pistokkaita.
Nyt samaisen Appleblossom Rosebud
-kannasta onnistuin kasvattamaan runkopelargonin.
Vuosi oli toteutuneita puutarhaunelmia täynnä.
Kiitän kaikkia teitä ihania ystäviä
mukavasta vuodesta.
Toivotan tulevalle vuodelle
mullantuoksuisia onnenhetkiä <3