lauantai 16. huhtikuuta 2016

Kasvit edellä -hurahduksesta turmioon



Hiljattain Between postasi
Rikkaruohoelämää -blogissaan
kasvit edellä -hurmoksesta.
Hän kertoi ihastuvansa kasveihin
jo pelkän kauniin kuvan perusteella. 
Pian hänellä täyttyvät nurkat aarteilla,
joille ei ehkä löydy edes sopivaa paikkaa.


Rosa 'Herttoniemi'




Kasvit edellä -termi jäi puhuttelemaan minua, 
samoin kuin viime vuotisella 
Mindfulness-kurssilla puheena ollut flow.
Flow'ssa ihminen voi hurahtaa niin,
ettei pysty rajaamaan itseään
ja pahimmillaan hyvän olon tila
voi päättyä valtavaan stressiin.

Rosa 'Moje Hammarberg'




Viime vuosina olen puutarhassa 
kokenut molempia hetkiä. 
Kesän lukuisat taimistovierailut 
ja Facebook-ryhmien kimppatilaukset 
ovat aiheuttaneet jo tavaksi muodostuneen 
syksyisen turmion.

Rosa 'Toukoniitty'




Niin viattomia hurahduksia 
kuin taimistoreissut ovat olleetkin, 
ovat auton takakontin tai suksiboksin 
täyttämät taimihankinnat kääntyneet itseään vastaan. 
Huomaan kesäisen onnenhetkeni, flow'ni,
päättyvän vuodesta toiseen epätoivon vimmaan.

Rosa 'Marie Bugnet'




Yritän epätoivoisesti saada taimet säilymään talven yli 
ymppäämällä heitä vanhojen istutusten sekaan 
tai pahimmassa tapauksessa tekemällä 
siirtojuoksutuksia kaivamalla vanhoja pensaita 
uusien tieltä pois.
Kylminä loppusyksyn sateisina päivinä 
olen luovuttanut ja istuttanut
yhden jos toisenkin aarteen valeeseen.

Rosa 'Papula'




Missä ovat ne huumaavat onnenhetket, 
kun puutarhaa perustaessani ensin unelmoin, 
sitten haaveilin 
ja lopulta suunnittelin istutuspaikat? 
Aika, jolloin käytin monta työtuntia
perustaessani uusia istutusalueita 
ja etsimällä kirjoista tietoa
 kasvupaikalle sopivista kasveista.

Rosa 'Leda'




Tuota alkuajan järkeä ei ehkä saa enää takaisin,
muttei yhden naisen intohimo puutarhailua kohtaan 
voi olla päätöntä uusien aarteiden haalimista. 
Kukaan ei nauti stressaantuneesta mielestä
tai kropan rikkoontumisesta.

Rosa 'White Grootendorst'




Lupaan itselleni olla jatkossa maltillisempi
ja keskityn puutarhan hallittuun hoitamiseen 
sekä opettelen nauttimaan siitä mitä teen. 
Toivottavasti sinullakin ystäväiseni
hommat niin sanotusti pysyvät hanskassa.

Rosa 'Snow Pavement'




Syy siihen, miksi postaukseni kuvat 
ovat ainoastaan ruusuista, 
johtuvat lempilauseestani. 
"En ole köyhä enkä kipeä, 
kun on ruusuista kyse."
Sillä on moni hurahdus selitetty.

Rosa 'Novalis'





61 kommenttia:

  1. Ihana loppulausahdus!! :D

    Asiapostaus ja uutena puutarhurina hyvä pitää mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vain on, että aina täytyy keksiä jokin tekosyy, millä saa peiteltyä omat heikot kohdat :D Toivon, että postaukseni varoitus pysyy sinun mielessä ja pitkään <3

      Poista
  2. Puutarhanhoidon pitäisi olla mukavaa ja rentouttavaa. Kieltämättä tulee joskus ahnehdittua liikaa ja varsinkin loppukesästä väsähtää. Minäkin haaveilen joka vuosi päivistä, jolloin vain istun ja ihailen aikaansaannoksiani, mutta miksi siihen ei kykene? Aina näkyy jossain rikkis tai tulee mieleen sata asiaa jotka pitää tehdä.... Ehkä se paras nautinto onkin sitten se itse tekeminen? Mene ja tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti se on juuri näin, että suurin nautinto tulee itse tekemisestä. Oma haasteeni on ollut, että kasvien hamstraamisen myötä tekemistä on niin paljon, ettei aika ja voimat riitä. Niinpä haaveilen oppivani hillitsemään ja hallitsemaan sitä mitä teen, ehkä se on elinikäisen oppimisen paikka... Ihanaa tämä pohtiminen, meille tärkeiden asioiden parissa :)

      Poista
  3. Täydellinen postaus tällaiselle aloittelijalle, joka unelmoi, haaveilee ja hiljalleen meinaa toteuttaa omanlaistansa pihaa..Täytyy yrittää pitää "hommat hanskassa".. kiitos sinulle tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että pystyn olemaan avuksi. Olen suorastaan kateellinen, että elät vielä puutarhurin neitsytaikaa. Ihanaa kevättä sinulle <3

      Poista
  4. Viimeinen ruusu on niin ihastuttavan värinen, että herätit juuri intohimon. Tuo pitää saada!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oman aarteeni löysin Tallinnasta. Olen talvettanut hänet ruukussa talvetushuoneessa, mutta uskoisin eteläisemmässä Suomessa pärjäävän, kun vain muistaa istuttaa tarpeeksi syvälle :)

      Poista
  5. Kasvit, erilaiset kasviyhdyskunnat ja luonto on löytöretki ja onneksi sen onnen tunteen voi saavuttaa vaikkei kaikkea omistaisikaan.
    Iloitsen yhtälailla naapurin pihalla kukkivasta kauniista kasvista.
    Löytöretki on katsella kauniita kuvia kirjasta tai vaikka somessta.
    Puutarhassani yritän pistää painopisteen siihen, että kuuntelen kasveja ja yritän itse sopeutua joukkoon 😄
    Olen niin monta kukkapenkkiä perustanut ja vaihdellut kasvien paikkoja vimman vallassa.....vuosien varrella.
    Suurimman onnen tunteen nykyään löydän niistä vuosittaisista pienistä asioista, kuten punarinnan keväisestä saapumisesta, kirsikkapuiden kukkimisesta tai kun haravoin syksyn lehtiä ja hyvästelen taivaalla lentävän kurkiauran. Tunnen olevani yhtä luonnon kanssa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, kaikkea ei tarvitse omistaa. Sinulla on juuri niitä ajatuksia, joita itse yritän opetella. Ehkä minäkin pääsen joskus perille <3

      Poista
  6. Viimeinen ruusu kolahti minuunkin <3 Jos Rhapsody in Blue tai Grace ei tee ihme-heräämistä, niin paikka on valmiina.
    Minulla homma ei pysynyt hanskassa ison pihan kanssa, ei mitenkään. Nyt pysyy ja ehdin myös nauttimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä, vaikka tietenkin toivon, että herkkusi ovat talvehtineet hyvin. Uskon tuohon, että pienen puutarhan kanssa mielihalut pysyvät paremmin hallinnassa. Toisaalta edellisessä puutarhassa olet jo päässyt runsaasti herkuttelemaan :)

      Poista
  7. Vastaavia mietteitä myös täällä Miekkiön suunnalla. Uusia ei hankita (ainakaan aiempien vuosien hurjia määriä), vaan nyt nautitaan olemassa olevista, hoidetaan ja vaalitaan niitä. Sekä ennen kaikkea nautitaan omasta puutarhasta yksin ja hyvässä seurassa. Erinomaisen hyvä postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä kaikki tämä johtuu meidän turmiollisista matkoista :D

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos, eihän sitä turhaan sanota, että ruusu on puutarhan kukingatar 3

      Poista
  9. Niin kaunis ja keväinen postaus, kiitos tästä. Ruusut ovat niin upeita. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  10. Sinulla on kyllä niin ihania ruusuja, tulee onnelliseksi vain kun saa käydä täällä. En voi edes kuvitella kuinka ihanaa on asua tuollaisessa paratiisissa! Harmillista se kasvien rohmuaminen, tiedän kyllä tunteen ja on aina järkevää vähän toppuutella jos pystyy. Vaikka se vaikeaa onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onhan tuo homma hieman lähtenyt lapasesta ja ruusulajien määrä Ruusunmekossa pyörii sadan paremmalla puolella. Kukinnan aikaan puutarhassa leijaileva tuoksu on hyvin huumaava. Yksi vaikeimmista asioista taitaa olla tuo itsensä hillitseminen, mutta yritetään edes :)

      Poista
  11. Niin kauniit ruusut!
    Helposti innostuvana tunnistan tekstistäsi myös piirteitä itsestäni. Malttia ja ympärillä olevasta nauttimista yrittää puutarhani opettaa minulle kesä kesältä.
    Nautinnon hetkiä toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva kuulla, että löytyy muitakin mopon karkaajia. Ihanan rauhallisia ja nautinnollisia kevätpäiviä sinulle <3

      Poista
  12. Tunnistan tekstistä täysin itseni. Olisi todellakin syytä oppia vouhottamaan vähemmän (eli ei kasvihankintoja kahmalokaupalla jatkuvasti lisää ja lisää), siten ehkä voisi jopa oppia nauttimaan puutarhastaan enemmän. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, niin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Jo viime kesänä vannotin itselleni vouhotuksen vähentämistä, mutta "ihan" ei onnistunut. Yritetään tänä kesänä paremmalla onnella :)

      Poista
  13. Niinpä niin, tuttua on ;) Viime syksynä päätin, ettei yhtään uutta kasvia tilata/osteta ennen kuin sille on jo paikka perustettuna valmiina. Lienee turha sanoa, että yksi kukkapaketti on jo tilattu ja toivottavasti toimitetaan vasta lomareissun jälkeen... Mutta se on ehdottomasti ainoa :D vai onko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä se lähtee, niin pienesti ja viattomasti. Annat pikkusormen ja kohta on taas kaikki nurkat täynnä vihreää. Yritetään edes <3

      Poista
  14. Voi toisaalta niin tuttua, mutta toisaalta vierasta :) Minulla on vielä niin uusi piha, että tänne mahtuu ja paljon, varsinkin kun koko ajan suunnittelen lisää istutusalueita. Uutta aluetta olen yrittänyt suunnitella huolella, olen googlettanut kasveja jne ja lopulta olen tehnyt kasvilistan Excelille eli mitä hankitaan tuolle alueelle :) Hyvä järkevä minä!!! Mutta muualle voin ostaa kaikkea kaunista, kaikkea mihin on tilaa...

    Joko sinun valkoisessa Grootendorstissa on turvonneita silmuja? Olen huolissani omasta pinkistä Grootendorsista, koska siinä ei näy vielä mitään elämään. Viereisessä 'Minette'ssä on jo isot silmut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, kuulostaa todella järkevältä ja suunnitelmalliselta. Saat kyllä olla itsestäsi tyytyväinen. Neilikkaruusut ovat kevään hitaimpia ruusuja, täällä kolmosvyöhykkeellä he näyttävät vielä pitkään risuisilta pensailta. Monesti talvi vie latvat mennessään ja joudun leikkaamaan neilikkaruusuja matalammaksi. Muuten he ovat selvinneet talvesta hyvin. Onnea sinun aarteille <3

      Poista
    2. Kiitos, täytyy siis pysytellä kärsivällisenä...

      Poista
  15. Niimpä!! Hurahdin muuten osaan noista postauksen ruusuista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, en koe yhtään huonoa omaatuntoa, jos sain tartutettua ruusukuumeen <3

      Poista
  16. Hyvä postaus. Auttaisko mitään mennä tarhalle taimilistan kanssa ja pitäytyä siinä?
    Mulle käy samoin siemenkasvatusten kanssa. Hätäpäissäni tökin taimia vielä loka-marraskuussa vapaisiin paikkoihin pitkin pihaa. Mielessäni mietin, miten kellekään yhtä vastuuttomalle suodaan niin monta taimea...No, ihmeesti sieltä kumminkin jotain aina nousee. Tänäänkin huomasin ukonhattujen lähteneen kasvuun, vaikka istutin ne vasta marraskuun puolella.
    Kauniit pensaat ovat rakkaita ja toki niiden soisi menestyvän, kun sellaisen on tullut hankkineeksi. Ymmärrän tuskan täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, valitettavasti minulla ei ole ennalta suunnitellut ostoslistat auttaneet. Se huumaava tunne, kun löytää jotain ihanaa, vie niin mennessään. Ymmärrän hyvin siemenkasvatuksen haasteen. Onnistuessaan taimia on valtavasti. Hienoa kuitenkin, että myöhäissyksyn istutuksesikin ovat onnistuneet. Onnea tulevalle kasvukaudelle <3

      Poista
  17. Mielenkiintoinen aihe! Itsessäni tunnistan kyllä tuon hullaantumisen ja ihanien kasvien haalimisen, mutta ainakin toistaiseksi se on minusta vain hauskaa. Tuntuu ihanalta vouhahtaa johonkin uuteen juttuun tai kasviin.
    Kuulostaa kurjalta, että rakkaasta harrastuksesta voikin tulla stressin aihe. Ehkä vähän armollisemmalla asenteella itseään ja puutarhaansa kohtaan löytyy hyvä tasapaino?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan, kiitos Betweenille, joka laittoi miettimään aihetta. Sinun tilanteesi kuulostaa hyvältä, ilmeisesti olet onnistunut pitämään hamstraamisesi jonkinlaisessa hallinnassa. Itselläni on nyt pysähtymisen paikka, toivon että tulevana kesänä saisin kaikki valeeseen istuttamani aarteet lopullisille kasvupaikoille. Siinä riittää töitä ainakin yhdeksi kasvukaudeksi :)

      Poista
  18. Vastaukset
    1. Kiitos, aina jollain on pelastettava oma maine ;)

      Poista
  19. Hei, täällä on aivan samanlaiset tuntemukset. Syksyisin tulee haalittua alennuksella taimia joille ei ole mitään paikkaa... sitten ahdistaa ja tulee tungettua niitä sinne missä on vähänkin tilaa. No onneksi en ole ainut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä on toisemme, vertaistukea parhaimmillaan <3

      Poista
  20. Vuasikausia mulla pysyy mopo hyvin käsis. Suunnittelin tarkasti kasvit ja niiren paikat. Mutta...sittekku löyrin plokien moninaasen maailman, nii on vaikeuksia tullu. Niinku ny nämä sun ruususki! Aah! Vaikka miätin taimistolle mennes mitä oon hakemas, yleensä aina on tuamisina jotaki ylimääräästäki ja niiren kans tuppaan olla liris. Onneksi tilaa on rajallisesti, ettei mopo pääse aiva tolokuttomasti keulimahan.
    Mulla pitää olla kokoaijan jotaki tekemistä. En osaa vaa olla ja nauttia. Se taito pitää eherottomasti viälä opetella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, täällähän me vain yllytämme toinen toisiamme, edesvastuuttomia hörhöjä. Kuulostaa kuitenkin hyvältä, jos puutarhasi alue on rajallinen. Silloin on pakko miettiä, ettei ihan kaikkea voi haalia. Itselläni on hieman heikohko tilanne, kun tuntuu, ettei laajentamiselle näy loppua.

      Poista
  21. Postauksesi aihe oli mielenkiintoinen ja osuva: tunnistan hyvin itsessäni hullaantumisen taimien/siementen hankintavaiheessa ja siitä seuraavan valtavan työmäärän ja stressinkin. Kirjoitin eilen samasta aiheesta, pionin taimien/juurakoiden etukäteen suunnittelemattomista hankinnoista, mutta en analysoinut toimintatapaa kuten sinä.
    Lempilauseesi oli ihana!
    Viimeisessä ruusussa on niin kaunis väri, että lisäsin ruusun heti mielessäni "haluan puutarhaani" listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuuluu Betweenille, joka postasi kasvit edellä -termistä. Itselleni tämä on rakas aihe, sillä olen pohtinut tätä hamstraamistaipumusta jo useamman vuoden ajan. Uskon, että omaan tapaan toimia voi vaikuttaa, mutta se vie aikaa. Ja sitä aikaa, on vain itselle annettava. Mukavaa, että sait listallesi uuden hankinnan. Ehkäpä löydät hänelle paikankin ennen hankintaa :)

      Poista
  22. Hyvää pohdintaa. Minulle on käynyt samalla tavalla tämän vuoden siemenhankintojen kanssa. Nyt täytyy ehkä jopa skipata osa kylvöistä, koska tiedän etteivät ne tule mahtumaan mihinkään. Nyyh!
    Koska hankinnan hurma on ajallisesti lähempänä kuin kasvien mahduttamisen hankaluus joskus tulevaisuudessa, on ratkeaminen helppoa. Paras tapa välttää pikaratkaisut olisi tunnistaa heikot paikkansa ja tehdä mahdollisimman konkreettinen suunnitelma siitä, mitä tehdä siinä tilanteessa, kun houkutus iskee. Sulla onkin jo analysointi hyvin pitkällä, joten toivotan tsemppiä ja luonteen lujuutta päätökseesi! :) Itse tunnen teorian, mutta en pysty soveltamaan sitä oikein mihinkään, en edes ylettömään suklaansyöntiin, saati sitten siemen- tai taimihankintoihin.
    P.S. Postauksesi ruusut ovat todella kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yritän olla vahva ja voittaa heikkouteni. Ehkä joudun taimistoilla tekemään parit Mindfulness-harjoitteet ;) Siemenhankinnat ovat hankalia, edullisuuden takia niitä tulee tehtyä paljon. Ja jos vielä kylvötkin onnistuvat niin haasteita tulee. Oletko koskaan käynyt taimenvaihtotapahtumissa? Niissä pääsee hyvin eroon ylimääräisistä kasveista. Lisäksi siellä on helppo tutustua samanhenkisiin ihmisiin :)

      Poista
  23. Ei kai tämä voi pysyä hanskassa, kun on niin paljon ihania kasveja jotka omalta pihalta vielä puuttuvat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sehän se heikkous onkin, kun olisi itselle olisi saatava kaikki kaunis. Ja eihän siinä niin pitkään aikaan ole mitään hätää, kun löydät kaikille aarteillesi arvoisensa paikan. Jatka vain hamstraamista hyvällä omatunnolla <3

      Poista
  24. Minä olen osaltani vielä tuossa alkuvaiheessa, välillä taas en. Mutta huomaan kyllä, että puutarha-asioissa välillä lipeää kyllä järki jonnekin kauas. Tuo lause: En ole köyhä, enkä kipeä.. Kuulostaa aika tutulta puutarhailun kanssa.
    Minä en ole oikein hurahtaunut ruusuihin, mutta noissa kuvissa oli kyllä pari sellaista hurahtamisen arvoista, kuten Rosa Novalis ja Rosa Leda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhaharrastuksessa, kuten missä tahansa intohimon kohteessa on varmasti järjen hukkaaminen ihan tavallista. Toivottavaahan olisi, että suurimman osan ajasta se pysyisi edes jollain tavalla mukana <3

      Poista
  25. Eiköhän tämä kuitenkin ole aika positiivinen ongelma :) rakas harrastus, oli se mikä tahansa, vie mennessään. Onneksi kasvien maailma on loputon. Miltähän tuntuisi ajatella, että nyt puutarha on valmis, en tarvitse enää yhtään kasvia. Tunnistan kuitenkin ongelman; sinulla on uusi kasvi, mutta ei sopivaa paikkaa minne se istuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hyvänä ja kohtuullisena hamstraaminen pysyy positiivisena ongelmana. Itse olen kuitenkin joutunut kurkistamaan toisellekin puolelle ja nyt yritän hieman hillitä, sekä itseäni että teitä ystäväni. Ja toivottavasti kenellekään ei tule sitä tunnetta, että puutarha on valmis. Silloin on ehkä tullut määränpäähän, jolloin on aika luopua puutarhailusta. Yritetään edelleen pitää tämä rakkaana harrastuksena <3

      Poista
  26. Just niin tuttua touhua,josta olen päättänyt tänä vuonna himmailla ja oikeasti harkita mitä hankin. Mielenlujuutta siinä vaaditaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, että meillä on samat aatokset. Yritetään pysyä rauhallisemmalla tiellä <3

      Poista
  27. Kiteytit "kasvi edellä" -ajatuksen oivallisesti. Parhaimmillaan se on upeiden uusien kasvien löytämistä ja pahimmillaan hirvittävää stressiä siitä, mihin ja miten kaikki hankinnat saisi istutettua. Kuten Navettapiika totesi, blogimaailma laajensi kasvihurmoksen uusiin ulottuvuuksiin. Päätökseni pyrkiä nauttimaan tästä keväästä hetki kerrallansa sisältää myös sen, etten laadi jatkuvasti uusia hankintalistoja ja elä kaiken aikaa jossain tulevassa. Toki kirjaan ideoita vinkkivihkoon ja unelmoin. Ja takuuvarmasti uusia kasveja tänäkin kesänä hankin. Sen verran rajusti mylläsin viime kesänä kukkapenkkejä, että nyt kannattaa hissukseen odotella, mitä nousee ja mitä ei. Tuntuu muuten upealta kierrellä pihalla katselemassa ilman, että koko ajan takaraivossa painaa tekemättömien töiden lista. Töitä toki riittää, vaikka uusia istutettavia ei jonossa olisikaan.

    Ruusuhurahduksen tartuttamana ihailin ihania kuviasi ja jokunen sieltä pääsee ehdottomasti vinkkivihkooni. Lohdullista oli myös toteamuksesi jossain kommentissa, ettei kaikissa ruusuissa vielä ole paljon eloa. Itsekin olen huomannut ruusujen olevan näin keväällä hitaita, hiukan tietenkin lajista ja istutuspaikasta riippuen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, laitoit postauksellasi miettimään kasvit edellä -ajatusta syvällisemmin. Ilahduttavaa kuulla, että meillä on tälle keväälle samanlaiset puutarhasuunnitelmat. Olen myös jo tälle keväälle ehtinyt kokemaan tuollaisia onnenhetkiä puutarhakierroksella ja aion pitää niistä jatkossakin kiinni. Elämä on sen verran lyhyt, ettei sitä kannata tuhlata stressin hetkiin. Ihanan nautinnollisia hurahduksen ja maltin hetkiä niin ruusujen kuin muidenkin herkkujen parissa <3

      Poista
  28. Ajatuksia herättävä postaus. Minua nykyisin suojaa se, että taimistot ovat niin kaukana ja shoppaamaan pääsee niin harvoin. :) (Netistä olen tilannut vain siemeniä ja sipuleita.)
    Kaikki ruusukuvasi ovat ihania. Erityisesti kiinnosti 'Leda', jota en muista aikaisemmin nähneenikään.
    Työn iloa ja vapaahetkien onnea kevääseesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla, että postaus herätteli sinuakin. Turvalliselta kuulostaa tuo ajatus, että taimistot ovat tarpeeksi kaukana. Itselleni tuokaan ei ole ollut pelastus, sillä pakettiauto ja suksiboksi katolla ovat edesauttaneet pidempienkin matkojen tekemisen. Ihanan nautinnollista kevättä sinulle <3

      Poista
  29. Kyllä kuulostaa niin tutulta tuo hurmio/turmio :D
    Ja ne syksyiset päivät! Viime syksynä sentään ei mopo karannut käsistä ja oli paljon helpompaa :)

    Ehkä mulla jo ikä alkaa vaikuttaa...tai sitten ei...mistäs sitä vielä tietää mitä taas ensi syksynä on haalittu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, sinäkin siis olet kohtalotoverini. Parantavia puhalluksia sinulle, toivottavasti pysyt ensi syksynä edes hieman maltillisemmalla tiellä <3

      Poista