perjantai 8. tammikuuta 2016

Kauan odotettu ystävyys


Olen ollut onnekas
ja saanut tutustua 
moniin ihaniin ihmisiin
Facebookissa.
Yhdistävänä tekijänä meillä on
intohimo puutarhaan.



Useat heistä olen lämminhenkisesti kohdannut
taimenvaihtotapahtumissa tai retkillä.
Tuulan kanssa yritimme treffata Türin kukkamarkkinoilla,
mutta valtavassa väkijoukossa emme löytäneet toisiamme.
 


Viime kesänä Tuula ilahdutti kutsulla, 
hän ehdotti vierailua Iisalmeen hänen puutarhaansa.
Innostuin tästä, mutta koska matkaa oli lähes 400 kilometriä,
päätin käydä samalla turneella useammassa paikassa.
Tuulan puutarha oli ensimmäinen pysähdyspaikkani.



Tuula on miehensä Juhon kanssa
laittanut tätä puutarhaa lähes 30 vuotta.
Ensimmäiset kasvit he siirsivät heinäkuun helteissä.
Vuosien aikana puut ovat kasvaneet valtaviksi
ja juhlavasti ne reunustavat 
reilun puolen hehtaarin tonttia.



Aikaisemmin tämä palkittu puutarha
oli monien ryhmien vierailukohde,
mutta nykyään isäntäväki ottaa vastaan vain
itse kutsumiaan henkilöitä.



Tuula on vuosien aikana tehnyt lukuisia
aarteenmetsästysretkiä.
Taidolla hän on saanut Iisalmen korkeudella
menestymään paljon sellaisia aarteita,
joita ei moni muu saisi pärjäämään.



Lempikasviaan Tuula ei pysty nimeämään,
koska heitä on puutarha täynnä.
Pionit, kärhöt, vuokot, jouluruusut,
sinikämmenet, kuunliljat...
Parasta Tuulasta on se, kun hän löytää
itsekullekin sopivan kasvupaikan 
ja tälle sopuisan naapurin.



Ehkäpä siinä salaisuus,
kuinka hän on saanut japaninsiipipähkinän
kasvamaan valtavaksi varjostajaksi...



...alla olevalle rehevälle kasvustolle.



Suuri työmäärä verottaa tekijäänsä.
Puutarhan päiväunipaikka on 
villiviinin verhoilema paviljonki.
 


Isännän kädenjälkiä ovat monet muutkin rakennelmat,
jotka upealla tavalla ryhdittävät puutarhaa.
 


Erityisesti ihastuin Juhon tekemiin 
köynnöstukiin ja -portteihin.
Ihailtavaa oli, miten hienosti
puutarhan pionit, ruusut, kärhöt
ja kaikki muu kauneus olivat saaneet tarvitsemansa tuen.



Tuulan suunnitelmissa on karsia istutuksia,
mutta Facebook-päivitykset
kertovat kyllä jotain ihan muuta.
 


Onneksi, sillä hänellä on silmää kauneudelle.
Kasviryhmät ovat kauniisti yhdisteltyjä
ja värit leikkivät toistensa kanssa.
Istutukset ovat suurina massoina
ja samat kasvilajit toistuvat rauhoittavana elementtinä.



Kierroksen aikana autokuskini oli hävinnyt.
En yllättynyt, sillä niin hämmästyneen kiinnostuneena
hän oli kulkenut yhdessä talon isännän kanssa.
Vertaistuki oli tehnyt tehtävänsä miehellekin,
sydän sulaneena hän sai mukaansa
japanin pihtakuusen taimia.
 


On niin paljon, mitä haluaisin teille 
Tuulan ja Juhon puutarhaelämästä jakaa.
Osan voin tehdä kuvin, mutta heidän 
lämminhenkistä, vieraanvaraista ja sydämellistä
kohtaamista en pysty sanoin kuvaamaan.
Kiitos, kun saimme teidät ystäviksemme <3


58 kommenttia:

  1. Tutussa puutarhassa olet käynyt! Heidän puutarha on henkeäsalpaavan upea! Usein puhutaan mikroilmastosta ja heillä sen oikein aistii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että meillä on yhteisiä tuttuja <3 Totta, mitä sanoit, sanat eivät riitä kertomaan puutarhan upeudesta. Se on niin taidolla ja ahkeruudella rakennettu. Lopputuloksena on erinomainen pienilmasto, minkä avulla moni arempikin kasvi selviää <3

      Poista
  2. Voi kuinka ihanassa puutarhassa olet käynyt! Kaunista ja seesteistä, kun samaa kasvia on laajasti.
    Onko tuosta puutarhasta blogia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olin erittäin onnekas päästessäni heidän vieraakseen. Itse olin erityisen ihastunut kuunliljojen taitavaan käyttöön. Valitettavasti Tuula ei pidä blogia puutarhaelämästään.

      Poista
  3. Upeaa! Noin isossa puutarhassa on valtava työ, joten on ihailtava isäntäväen ahkeruutta ja taitoa!

    Huomioni kiinnittyi pariin kuvaan. Aivan ihana tuo valkoinen kalvasapila! Minulla on se ollut mutta hän on kadonnut. Hankkisikohan siemeniä... Hienot värikontrastit tuossa, jossa rinnakkain kelta- ja purppuralehtistä happomarjaa!

    Mutta mikähän on tuo kookas perenna valkoisin korkein soihtukukinnoin? Onkohan se ukonkello, joskin edessä on jotain muita pyöreitä lehtiä? Komealta näyttää.

    Hieno visiitti kertakaikkiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tässä puutarhassa isäntäväen taidolla tekemä työ täydentää upealla tavalla toisiaan. Tarkoitatko valkoisella perennalla neljättä kuvaa? Voin kysyä Tuulalta tarkemmin :)

      Poista
  4. Mahtava puutarha, todella kauniisti laitettu.

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis ja inspiroiva puutarha! Kiitos ihanista kuvista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että pidit. Totta, vierailut puutarhoihin ovat aina inspiroivia, mutta tällä kertaa kaikki odotukset ylittyivät <3

      Poista
  6. Ihana kirjoitus ja kuvat! Kun kohtaa toisen puutarhaihmisen, on kuin löytäisi samaa kieltä puhuvan henkilön muukalaismassan seasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo vertaus oli loistava. Uuden puutarhaihmisen tavatessaan tuntuu kuin olisi aina ollut hänen ystävänsä <3

      Poista
  7. Upea puutarha, rehevä ja hyvin hoidettu. Kiitos kun pääsin blogitarinasi kautta kurkkaamaan puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, kun viihdyit, oli ilo kierrättää sinua <3

      Poista
  8. Oi miten upeassa puutarhassa olet käynyt. On kyllä mahtavan näköinen Kiitos että näytit meillekin niitä aina on ihana katsella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan, hämmästyttävää miten tuollaista voi saada edes aikaan <3

      Poista
  9. Oli ihana käydä kanssasi tässä todella kauniissa ja hyvin hoidetussa puutarhassa.
    Kiitos tästä Ruusunmekko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, kun tulit mukaan kierrokselle <3

      Poista
  10. Olipa ihana puutarha, ihana kohtaaminen, kahden samanhenkisen ja miestenkin jotka löysivät yhteisen sävelen lapionvarresta! Puut usein puutarhamiehiä yhdistää! Kun löytää toisen puutarhaihmisen ja saa puhua puutarhaa, toisen siitä pitkästymättä, on löytänyt aarteen, ystävän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, puutarhan puhuminen on elämän tähtihetkiä <3 Tuo lapionvarsikohtaus oli käsikirjoituksesta poikkeavaa. Autokuski ei halunnut päästää minua yksin ajelemaan näin pitkää turneeta vaan "änkesi" mukaan. Vannotin häntä, ei puutarhaan hurahtanutta autokuskia, etten koko reissulla tule saamaan yhtään hoputuksen tai rajaamisen sanaa. En uskonut, että ensimmäisessä paikassa on vastassa isäntä, joka loistavalla esimerkillään sulatti autokuskin sydämen :)

      Poista
  11. Kerrassaan upea ja kaunis puutarha ja kiitos sinulle, että esittelit sen täällä blogissasi.

    VastaaPoista
  12. Todella upea puutarha. Minäkin kiinnitin huomioni siihen valkoiseen, korkeaan perennaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, toivotaan, että Tuula kertoo perennan nimen :)

      Poista
  13. Köynnöstuet ja portit ovat minunkin mieleeni tuossa puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, meillä on yhteinen mielenkiinnon kohde :)

      Poista
  14. Onpas kaunis puutarha. Kiitos kun esittelit tämän. Minustakin olisi tosi mukava tavata bloggarikavereita ihan livenä. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, livevierailut ovat aina niin voimaannuttavia. Rentouttavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  15. Ihana paratiisi! Ajaisin riemuissani 400 kilometriä josperillä odottaisi kierros rakkaudella rakennettu puisto. Puutarhainnostus yhdistää ja on ollut aina mukavaa tavata virtuaaliystäviä myös elävänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juup, ei tässä harrastuksessa juurikaan kilometrit pidättele. Erilaisten puutarhojen näkeminen ja samanhenkisten ihmisten tapaaminen ovat parasta <3

      Poista
  16. Kiitos esittelystä! Mielettömän upea puutarha, niin kuvissa kuin tekstissäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, mukavaa kun viihdyit kierroksella <3

      Poista
  17. Näin harrastukset tuovat ystäviä ja uusia tuttavuuksia!
    Upea puutarha ja tuo ensimmäisen kuvan akileija niin herkkä!
    Viikonlopun lumoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin, kun aloittelin puutarhastelua, en arvannut kuinka paljon tulen tutustumaan samanhenkisiin ihmisiin ja puutarhoihin. Onnellisia hetkiä ja kohtaamisia on ollut paljon. Tunnelmallista viikonloppua sinulle <3

      Poista
  18. Upea puutarha, kyllä kannatti ajaa 400 kilometriä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja sehän oli vasta alkustarttaus upealle turneelle <3

      Poista
  19. Voi jestas, miten ihana puutarha! Kaikki on mielettömän kaunista, tykkäsin myös porteista ja tuista, hienoja ovat!

    Puutarhaihmiset ovat usein sydämellistä porukkaa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että pidit näkemästäsi. Luonnossa kaikki on vielä monin kerroin kauniimpaa. Harrastusten mukana tulevat ystävät tulevat juuri sellaisina kuin ovat, ikään ja taustaan katsomatta. Omana ihanina itsenään <3

      Poista
  20. Voi apua, miten ihana paikka! Tuossa näkyy umpivihreä peukalo ja rakkaus puutarhaan. Toisten puutarhoissa on kiva käydä ihastelemassa ja juttelemassa. Tietää, että keskustelukumppani ymmärtää, eikä pidä kajahtaneena. =D Aiotkos osallistua avoimiin puutarhoihin jälleen, josko vaikka näkisimme siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, puutarhaihmisten kanssa voi olla juuri sellainen, kun on. Toinen ymmärtää jo puolesta lauseesta mitä tarkoittaa ja auttaa, jos ei ihan kaikessa osaa. Olemme tähän asti joka vuosi osallistuneet Avoimet puutarhat -tapahtumaan. Ensi kesä riippuu paljon siitä, kuinka tämän talven käsileikkaukset onnistuvat. Lähes kaikki puutarhatyöt ovat minun yksin tehtävä, joten työkalujenkin täytyisi olla kunnossa. Yritetään <3

      Poista
  21. Onpa upea puutarha, nyt kyllä heräsi kiinnostus, sillä Iisalmi ei ole niin kauhean kaukana...
    Puutarhaihmisissä on erityistä taikaa. Voi puhua vaikka mistä pihaan liittyvästä, puheenaiheet ei lopu, vaikka olisi ihan uusi tuttavuus. Kiitos paljon kuvistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit postauksesta. Tuo on niin totta, uudenkin tuttavuuden kanssa tuntuu siltä, kuin jatkaisimme siitä mihin olemme viime kerralla keskusteluissa jääneet <3

      Poista
  22. Kylläpä on komea puutarha, todellakin 400 km:n väärtti:), eipä olisi pahan kaukana, hmm..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiselle lähellä, toiselle kaukana, puutarhahörhölle kaikki vieressä :D

      Poista
  23. Mustilan Arboretumissa minä ihastuin jalopähkinöihin. Ovat ne komeita pensaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustila on niin parasta sydämen nyrjäyttäjää <3

      Poista
  24. Niinpä, kolmekymmentä vuotta eikä suotta. Puutarhahan ei koskaan tule valmiiksi... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei. Upeaa, että vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeen on tilaa luovuudelle ja kauneuden vaalimisille <3

      Poista
  25. Upean näköinen paikka!
    Netti on oiva paikka saada uusia puutarhaystäviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, netissä on helppo tutustua samanhenkisiin ihmisiin. Lapset tosin huomauttelevat minun puutarhatreffeistä, sillä olen varoitellut heitä netin vaaroista. Tähänhän käy vanha totuus, älä tee niin kuin minä teen :D

      Poista
  26. Oi että! Olen ihaillut heidän puutarhaansa jo vuosikausia, kun siitä on ollut juttuja lehdissä ja telkkarissa. On kyllä yksi upeimmista Suomen puutarhoista taatusti! Heillä on paitsi taitoa, myös näkemystä ja esteettistä silmää kasvien sommitteluun. Pääsisipä joskus käymään paikan päällä, mutta ihana on katsoa kuviasi sieltä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Tuulan ja Juhon puutarha on varmasti yksi Suomen kauneimmista, ellei kaunein. Ja olen niin samaa mieltä kanssasi, että kasvitietämyksen lisäksi he ovat puutarhasuunnittelussa erittäin lahjakkaita. Toivottavasti toivomuksesi joskus toteutuu <3

      Poista
  27. kiitos kuvamatkasta, todella kaunis puutarha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, mukavaa että viihdyit ja pidit näkemästäsi <3

      Poista
  28. Ihana kuvakavalkadi pihasta! Niinhän se on, että piha vaan paranee iän myötä ja tähän on ihan turha verrata vaikkapa meidän kymmenvuotiasta pihaa. Huoh, miten mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos. Totta, ehkä me kymmenvuotiaat saamme joskus nauttia rehevän puutarhan kauneudesta. Sitä ennen on kyllä valtavasti työtä edessä, enkä itse usko, että pääsen koskaan Ruusunmekon kohdalla tuollaiseen upeuteen, missä Tuula ja Juho ovat onnistuneet <3

      Poista