keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Toive, unelma ja lupaus vuodelle 2016



Vuoden vaihtuessa on jo aika
siirtää ajatukset ensi vuoteen
kolmella teemalla,
toive, unelma ja lupaus.




Toive

Toivon puutarhaelämääni
pysähtymisen hetkiä,
jotta oppisin näkemään
Ruusunmekon kauneuden.

 



Unelma

Unelmoin puutarhaystävien
lämminhenkisestä
yhteisestä kohtaamisesta,
josta ei puuttuisi naurua
ja hyvää tahtoa.




Lupaus

Lupaan tulevana vuonna
pitää itsestäni parempaa huolta
jättämällä raskaat työt tekemättä.




Haastan halukkaat blogiystäväni
kertomaan oman
Toive, unelma ja lupaus
vuodelle 2016 -postauksen <3




Ja lopuksi haluan kiittää kaikkia teitä,
jotka olette vuoden aikana
tallentaneet sydämeeni kauniin muiston.
Toivottavasti vuodesta 2016 tulee meille yhteinen.

72 kommenttia:

  1. Olipa ihana postaus!
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, onnellista uutta vuotta sinulle <3

      Poista
  2. Ensi vuodelle toivon kaikille onnea ja iloa, sekä omaa valmistumistani :)
    - Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullahan upeita uuden vuoden suunnitelmia on <3 Kiitos samoin, onnenhetkiä tulevaan vuoteesi <3

      Poista
  3. Löysin blogisi vasta vuoden viime metreillä, joten ihan en uskalla kiittää menneestä vuodesta ;-) Kiitos kuitenkin blogistasi jo näin lyhyen tuttavuuden jälkeen, ja myös mukavasta haasteesta, tuo sattuu juuri osumaan hyvin aiheeseen, jota olenkin jo pyöritellyt. Kiva haaste!
    Iloista, kukoistavaa ja tervettä uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että olet löytänyt Ruusunmekon lukijaksi, toivottavasti viihdyt jatkossakin. Sairaslomani myötä minulla on ollut aikaa nauttia blogimaailmasta ja on ollut onni löytää paljon uusia blogeja luettavaksi. Mukavaa, että pidät haasteesta, se todellakin on ajankohtainen aihe :) Kiitos samoin, onnenhetkiä sinulle tulevaan vuoteen <3

      Poista
  4. Ihana toive, unelma ja lupaus. Näitä tavoitellen tulevaan vuoteen. Hyvää uutta vuotta sinulle, Ruusunmekko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, elämäähän ei elä ilman unelmien tavoittelua. Onnellista uutta vuotta sinulle <3

      Poista
  5. Oikein hienoa ja kaunista puutarhavuotta 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, toivottavasti vuodestasi tulee antoisa <3

      Poista
  6. Kiitos hienosta haasteesta! Täytyy ryhtyä aihetta miettimään. En kyllä tule saamaan aikaan näin ihanan kaunista postausta...
    Kiitos ihastuttavista hetkistä Ruusunmekossa ja kaunista ja onnellista uutta puutarhavuotta 2016 sinulle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi, toivottavasti viihdyt blogiystävänäni ensi vuonnakin <3 Kuulostat kyllä hieman vaatimattomalta, blogisi kun on sanoinkuvaamattoman upea! Onnenhetkiä tulevaan vuoteesi <3

      Poista
  7. Mahdotonta on sinun postaustasi kauniimmin haastetta toteuttaa, mutta mielelläni siihen vastaan tässä lähiaikoina.
    Minäkin olen kohtalaisen tuore blogisi lukija, mutta sitäkin hienompi on aloittaa uusi puutarhavuosi blogiystävyyden merkeissä.
    Oikein hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kauniit sanasi lämmittivät mieltäni. Mukavaa, että pidät haasteestani, odotan jo kovasti sinun toivetta, unelmaa ja lupausta :)On ollut onni saada sinut blogiystäväkseni, mitähän hauskaa saamme ensi vuonna aikaiseksi? Onnellista uutta vuotta sinulle <3

      Poista
  8. Ihana postaus taas kerran. Pysähtymistä olisi hyvää harjoitella. Joskus tuntuu, että kykenen pihalla näkemään vain seuraavia projekteja ja suunnitelmia. Kärjistäen voisi sanoa, että pihasta tulee nautittua eniten näin talvella, kun katselee kuvia kesältä. Nurinkurista.
    Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta! Puutarhan haltijan katse on kaikessa muussa kuin aikaansaamassaan kauneudessa. Katse on kuin rikkakasvitutka ja ajatus laukkaa villisti tulevaisuudessa. Valokuvat ovat armollisempia, niistä kun on rajattu pois kaikki puutarhan epäkohdat. Niitä katsellessa tulee jonkinlainen usko itseensä ja osaa arvostaa kauneutta ympärillään. Ja kuinka levottomaksi talvella tuleekaan, kun haluaisi päästä tuon kauneuden luokse. Onnentäyteistä uutta vuotta sinulle <3

      Poista
  9. Ihana, kauniisti toteutettu postaus. Olen iloinen että olen saanut sinut blogikaveriksi. Lupaan ottaa haasteen vastaan, mutta palaan asiaan ensi vuoden alussa. Iloa ensi vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, ilo on puolellani. Blogiystävyys piristää päivääni. Mukavaa, että pidit haasteesta, odotan mielenkiinnolla sinun toivetta, unelmaa ja lupausta. Onnenhetkiä sinun uuteen vuoteesi <3

      Poista
  10. Kiitos Ruusunmekko, minä olen uusi blogisi lukija toivottavasti vuonna 2016 löydän täältä kaikkea kaunista ja mukavaa.
    Hyvää uutta vuotta Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tervetuloa blogiystäväni. Yritän ensi vuonnakin tehdä parhaani ja täyttää toiveesi. Mukavaa ja onnellista uutta vuotta sinulle <3

      Poista
  11. Ihana postaus ja kuvat! <3
    Oikein ihanaa uutta vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa että pidit postauksestani. Toivon onnenhetkiä sinun ensi vuoteesi <3

      Poista
  12. Hyviä ajatuksia, toiveita, unelmia ja lupauksia. Kauniit kuvat vielä jutustelun lisänä.
    Vasta löysin minäkin tänne, jatketaan tarinoita ja kuvia myös ensi vuoden puolella. Hyvää ja kukkaisaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi ja mukavaa, että olen saanut sinut blogiystäväkseni. Odotan jo innolla ensi vuonna, mitä mukavaa mahdammekaan keksiä blogimaailmaan. Toivottavasti uudesta vuodestasi tulee antoisa <3

      Poista
  13. Ihanan positiivisia ajatuksia. Kiitos, miekin vastaan haasteeseen. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pyrin positiivisuuteen, sillä olen huomannut, että se tekee elämästä helpompaa :) Mukavaa, että pidit haasteesta, odotan jo innolla sinun vastauksia. Onnea tulevaan vuoteesi <3

      Poista
  14. Olen vasta löytänyt blogisi ja odotan mielenkiinnolla uutta tulevaa lukuvuotta! Haasteen nappasin mukaan, kiitos, ja pohdin sitä vaikka vuoden alkajaisiksi.
    Hyvää ja antoisaa puutarhavuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa, että olen saanut sinut blogiystäväkseni. Ensi vuoden alkuun olen suunnitellut juttuja viime kesän puutarhavierailuista. Muistona on paljon ihania kuvia, jotka haluan teille jakaa. Kiva, että pidit haasteestani, odotan mielenkiinnolla sinun vastauksia. Onnellista uutta vuotta sinulle <3

      Poista
  15. Kaunis seesteinen postaus. Toivon että toiveesi toteutuvat - ja varmasti toteutuvatkin! Ihanaa vuotta sinulle ja Ruusunmekolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Toiveiden toteutuminen on varmasti paljon itsestä kiinni, mihin uskoo, luottaa ja mitä on valmis muuttamaan. Puutarhasta tulee usein työleiri ja perimmäinen tarkoitus, intohimosta nauttiminen unohtuu. Siinä on työtä yhdelle ihmiselämälle, pitää hommma hanskassa. Toivotan sinulle nautinnon ja onnen hetkiä tulevaan vuoteen <3

      Poista
  16. Tämähän oli ihana, aloin heti miettiä omia toiveitani, unelmiani ja lupauksiani.
    Kiitos visiitistä blogissani, kiva oli löytää Ruusunmekkoon sen myötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, blogivierailut ovat virkistäviä. Mukavaa, että pidit haasteesta, odotan jo mielenkiinnolla sinun toiveita, unelmia ja lupauksia. Onnellista uutta vuotta sinulle <3

      Poista
  17. Ihana postaus: unelma, toive ja lupaus!! Hyvää uutta vuotta sinullekin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnenhetkiä ja kukkaistuoksua sinulle tulevan vuoden hetkiin <3

      Poista
  18. Kauniita kuvia ja kauniita sanoja.
    Onnea ja iloa alkavalle vuodelle 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa että pidit. Onnellisia hetkiä sinulle tulevaan vuoteen <3

      Poista
  19. Voi mikä hyvän mielen postaus, kiitos siitä ja kiitos haasteesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa että sain hyvää mieltä jaettua. Ja kiva kuulla, että pidit haasteesta. Odotan jo, milloin pääsen lukemaan sinun toiveen, unelman ja lupauksen. Onnellista ja rakkaudentäyteistä uutta vuotta sinulle <3

      Poista
  20. Kaunista ja ihanaa puutarhavuotta Ruusunmekkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnellista ja mullantuoksuista uutta vuotta sinulle <3

      Poista
  21. Kiitos ihanasta haasteesta ja kauniista postauksestasi.
    Mietin omaa toivettani, unelmaani ja lupaustani illalla kasvarissa kuohuviinin kera. Saankohan jotain ylevää aikaiseksi :D
    Minäkin olen, kuten moni muukin, vasta äskettäin löytänyt blogisi, kiva, että olet jättänyt viestin blogiini ja löysin tänne sinun blogisi.
    Kaikkea hyvää ja kaunista, pitkää, hurmaavaa kevättä ja lempeitä kesätuulia sinulle toivotan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Tapasi paneutua haasteeseeni kuulostaa ihanalta. Ei pelkästään kasvari ja kuohuviini vaan myös pysähtymisesi miettimään asiaa. Blogivierailut puolin ja toisin ovat antoisia, tehdään yhdessä ensi vuodesta vieläkin parempia. Onnellista ja nautinnollista kukkaisvuotta sinulle <3

      Poista
  22. Kiitos haasteesta, joka sai minut pohtimaan asioita. Mietin tänä iltana lupausta tulevalle vuodelle ja rohkaisevan esimerkkisi kautta unelmaa ja toivetta, joka on enemmän kuin kosketeltava tavara tai raha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että haasteeni sai sinut pohtimaan asioita. Uskon, että unelma ja toive, jotka eivät ole tavaralla tai rahalla kuorrutettuja, tuovat pohtijalle itselleen enemmän iloa ja onnea. Toivon, että näin käy myös sinulle. Toiveikasta ja unelmien täyttämää tulevaa vuotta sinulle <3

      Poista
  23. Kauniita sanoja ja toiveita!
    Onnen tähtipölyä vuodelle 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi. Nautinnollista ja rakkaudentäyteistä tulevaa vuotta sinulle <3

      Poista
  24. Kiitos vinkkauksesta kivaan haasteeseen. Vastasin siihen nyt. Kyllä sun kukkatarhasi on varmasti ihana :) Rikasta uutta puutarhavuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa että pidit haasteesta. Puutarhaa on ihana katsoa valokuvin, kaikki keskeneräinen ja hoitamaton jää pois mielestä. Totuus ei ole yhtä ruusuinen. Onnellista ja kukikasta vuotta 2016 <3

      Poista
  25. Ihana haaste ja postaus =) Ehdottomasti vastaan siihen! Oli mahtava löytää blogiisi! Vain kukkahörhö ymmärtää täysin toista yhtä tärähtänyttä =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla että innostuit. Tuo on niin totta, tämä kukkaishörhöjen blogimaailma on parasta vertaistukea. Ymmärrämme toinen toisiamme, innostamme toinen toisiamme ja mikä parasta, kehumme toinen toisiamme. Positiivisella kannustamisella on uskomaton merkitys <3 Onnenhetkiä sinun tulevaan puutarhavuoteen <3

      Poista
  26. Niin rauhan täyteinen postaus, sinulla on todellakin taito luoda ja jakaa kauneutta ympärillesi <3 Voisin jakaa kanssasi kaikki muut toiveet, paitsi rakasta työtä tuskin pystyn välttämään. Siitä pitää huolen tontille kasatut kivet, jotka aion pyöritellä omille paikoilleen :) Nokkakärryt voisin kyllä viimein hommata ;) Onnellista uutta vuotta 2016, sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Ymmärrän niin tuota kivenpyörittäjän sielua, se on yksi rakkaimmista intohimoistani. En tiedä, miten selviän ensi kesästä. Ihanan raskasta uutta vuotta sinulle <3

      Poista
  27. Onpa kaunis haaste! Olet jo keksinyt tosihyviä vastauksia. Pitää vähän miettiä omia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa että innostuit haasteesta. Leikkimielinenhän tämä on, mutta pysähdyttää miettimään omia ajatuksiaan :)

      Poista
  28. Kauniita kuvia sanojen keraa Hyvää alkavaa vuotta hyvää kukkaisten kasvua ja tuoksuja !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnellista ja kukkivaa vuotta 2016 sinulle <3

      Poista
  29. Hyvää alkanutta vuotta! Ja kiitos vierailusta blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, blogivierailut ovat mieltä virkistäviä. Mukavaa alkanutta vuotta sinulle <3

      Poista
  30. Tulin vierailulle blogiisi, näin useassa blogissa haasteesi ja huikeita vastauksia ja nyt myös omat kauniit ja armolliset toiveesi, unelmasi ja lupauksesi! Puutarha on läpi vuoden täynnä unelmia, toiveita ja haasteita, ja tärkeää on myös olla armollinen itselle ja istua nauttimaan ja haaveilemaan aina joskus! Se on niin ihanaa!

    Mukavaa alkaneen puutarhavuoden jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, mukavaa että haaste on saanut hyviä postauksia aikaan. Tuo on niin totta, puutarha on täynnä mahdollisuuksia nautintoon ja unelmointiin. Itse en ole onnistunut yhtenäkään kasvukautena hillitsemään himojani, vaikka keväisin olen niin itselleni luvannut. Hörhön flow on niin vaarallinen olotila ;) Ihanan nautinnollista ja rentouttavaa kukkaisvuotta sinulle <3

      Poista
  31. Amei conhecer o seu blog, já fiquei por aqui!!!Achei maravilhoso!!!
    Visite-me:http://algodaotaodoce.blogspot.com.br/
    Siga-me e pegue o meu selinho!!!

    Obrigada.

    Beijos Marie.

    VastaaPoista
  32. Hyvää uutta vuotta Ruusunmekkoon! Toivon kovasti, että unelmasi toteutuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle, tehdään yhdessä kovasti töitä unelmiemme eteen <3

      Poista
  33. Oi miten kaunista. Hyvää alkanutta vuotta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja onnenhetkiä sinun tulevaan vuoteesi <3

      Poista
  34. Vastavierailulla.Toiveita ja unelmia on täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, blogivierailut ovat ihan parasta. Kukkaisunelmia tulevaan vuoteesi <3

      Poista
  35. Hei Ruusunmekko. Kiitos haasteesta, otin sen vastaan. Käypä blogissani jos haluat katsoa vastauksia. Mukavaa viikonlopun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun vastasit haasteeseen. Toiveesi, unelmasi ja lupauksesi ovat hyvin koskettavia <3 Tunnelmallisen lämpöistä viikonloppua sinulle <3

      Poista
  36. Ruusumekko, täällä olen vastavierailulla. Ihana haaste! Tuohon onkin mukava tarttua :). Ihanaista puutarhavuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa ja mukavaa kuulla, että pidit haasteesta. Kukkaisrunsasta tulevaa vuotta sinulle <3

      Poista