sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Lupaukset on tehty rikottaviksi



Niinpä niin, eihän se kasvukausi
kovin pitkälle ehtinyt,
kun puutarhan hoitoon liittyvät
lupaukset on jo rikottu.




Lupasin säästellä itseäni
jättämällä raskaat työt tekemättä.
Olipas se positiivinen lupaus,
kenenköhän ajattelin ne tekevän...




Aivan kuin yhden yön taika 
olisi muuttunut painajaiseksi,
kun eräänä aamuna Ruusunmekon haltija
heräsi keltaisesta voikukkapellosta.
Eihän siinä auttanut muu kuin 
aloittaa puutarhan siistiminen.




Raivaussahan odottaessa korjaajaa,
on pakko ottaa muut konstit käyttöön.
Kottikärryt ja lapio pelastavat aina,
hiekkakate on nopea tapa siistiä nurkkia.




Ruusunmekon aarteiden menetyksistä 
postasin jo aiemmin.
Onneksi olen saanut kokea iloisia yllätyksiäkin.
Pirkolta saatu ruusupionin siementaimi
kukkii vihdoinkin.




Lauralta viime keväänä saatu 
erikoisempi vuorikaunokkikin
on talvehtinut hyvin.




Anopin istuttamat syreenit
kukkivat valtavina, tuoksuvina hattarapilvinä.

'


Juuri nyt kukinta on runsasta
ja moni aarre tavanomaista 
aikaisemmin kauniissa juhla-asussaan.




Tuntuu, ettei ehdi huomaamaan
kaikkea sitä, mitä ympärillä tapahtuu.
Myös puutarhan hoitotyöt pitävät kiireisenä.
On vain nipistettävä hetki aikaa luovuudelle,
puutarhan koristelulle ja uuden inspiraatiolle.
Näillä eväillä jaksaa kiireisemmäkin ajan.





18 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat. Se on kumma, millä vauhdilla voikukat kasvavat ja siementävät!

    VastaaPoista
  2. Suloisia vaaleanpunaisen sävyjä. Ja mikä akileija, aww <3
    Meillä tuntuu rikkaruohoja rehottavan nyt myös joka nurkassa, taistelu on loputonta.

    VastaaPoista
  3. Taas kerran ihanaa! Tuo hiekkakate, miten toimii?

    VastaaPoista
  4. Älä huoli, luulenpa ettet ole ainoa sanansa syöjä ;) Minä yritän myös ottaa keveämmin ja vielä olen suhteellisen hyvin pysynyt ruodussa....
    Akileija on todellinen kaunotar. Onko nimeä olemassa vai sattuman summa?
    Ruusupioni...hmm...onko perenna, pensas vai mikä? Olen tainnut kuulla nimen ennenkin, mutta jäänyt hämärän peittoon mikä onkaan.

    VastaaPoista
  5. Voi ihana tuo ekan kuvan kukkiva puu, ruusuorapihlaja?
    Tsemppiä pihapuuhiin, kaunis on työympäristö!:)

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia. Minäkin olen siistinyt kukkapenkkejä ja pensaanalustoja. Kahden viikon poissaolo lomalla ja se näkyy kyllä puutarhassa heti.

    VastaaPoista
  7. Voi miten kaunis vaaleanpunainen akileija. Voikukat ovat olleet voimissaan.

    VastaaPoista
  8. Jälleen niin kauniita kukkakuvia! Akileija hurmasi!

    VastaaPoista
  9. Ihanat kuvat! Kauniin sävyinen akileija, ihana ruusupioni ja vaalea vuorikaunokki.

    VastaaPoista
  10. Ihana tunnelma kuvissa. Niinhän sitä aina lupaa, ettei rehkisi ja stressaisi liikaa, niinpä niin.

    VastaaPoista
  11. Kukat ja puutarhanhoito ovat vaan niin hienoja, niin ja kuvat myös!

    VastaaPoista
  12. Kaunista kukintaa ja kauniia kuvia. Puutarhahoito vie vaan mukanaan. - Oletko huomannut, että blogissani on arvonta, jossa palkintoina on kolme puutarhakirjaa?

    VastaaPoista
  13. Ihania kukkaiskuvia, näitä katselee aina niin mielellään! Kauniisti vielä väreiltään yhteensopivia. Joskus ajattelee tekevänsä vain jonkun pikkuhomman, mutta huomaamatta hurahtaakin sitten kolme-neljä tuntia:)

    VastaaPoista
  14. Suloista! Akileija on upea ja vuorikaunokki myös =)

    VastaaPoista
  15. Oi mitä ihanuuksia! Minäkin olin päättänyt pitää oikein välivuotta, ja silti sitä löytää itsensä aina lapionvarresta... Vaan on se niin mukavaa.
    Blogini muuten muutti vastikään, nykyään se löytyy täältä.

    VastaaPoista