perjantai 25. maaliskuuta 2016

Puutarhakauden aloitusjuhla


Nuorena pääsiäisen pitkät pyhät tuntuivat tylsiltä.
Silloin en osannut kuvitellakaan,
kuinka nykyisin odotan näitä päiviä.
Pääsiäisestä on tullut minulle
puutarhakauden aloitusjuhla.





Vaikka vielä sataa lunta,
on se jo vanhan surmaa.
Hiljalleen maassa olevat sulat pälvet
suurenevat ja lumikinokset pienenevät.





Nyt on hyvä hetki heittää 
ensimmäisiä kalkkiripauksia.
Se mukavalla tavalla jouduttaa
lumen sulamista,
parantaa maan rakennetta 
ja vähentää sen happamuutta.





Oksasakset pääsevät rouskuttamaan
niitä omenapuita ja ruusupensaita,
jotka jänö on talven aikana 
 malttanut jättänyt rauhaan.





Rappusille ilmestyvät 
ensimmäiset kukkivat ruukkukasvit.
Jouluruusu sopii keväänkin kukaksi,
eikä hätkähdä useamman asteen pakkasta.




Ensi viikoksi on luvattu 
kymmenen asteen aurinkoisia päiviä.
Taidanpa tehdä pienen lomareissun.
Se on kymmenen askelta etelään,
jossa vietän siestaa 'Lataamon' divaanilla.





Ihania ja onnellisia pääsiäisen
juhlapäiviä teille 
Ruusunmekko-blogin lukijoille <3





54 kommenttia:

  1. Ihanaa puutathakauden aloitusjhlaa! Taidanpa itsekin laittaa vähän tuhkaa kinoksiin, kun pääsen täältä kotiin!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti tulee aurinkoisia päiviä, jotka tehokkaasti tarttuvat tuhkan kanssa kinosten sulatusoperaatioon :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, ihania pääsiäisen pyhiä sinullekin <3

      Poista
  3. Ihastuttavia kevätkuvia!
    Ja oikein ihanaa pääsiäisen aikaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onnenhetkiä sinun pääsiäispäiviisi <3

      Poista
  4. Kuvien vehreys näyttää ihan uskomattomalta. Tämän harmauden keskellä on vaikea uskoa, että kohta ulkona on taas samanlaista.
    Minäkin odotan ensi viikolle luvattuja lämpimiä ilmoja, kuten varmasti moni muukin :)
    Pääsiäisen suunnitelmasi kuulostavat mukavilta! Pitäisikö sitä itsekin suunnata viikonloppuna pihalle tuhkaämpärin ja oksasaksien kanssa.. nyt olisi kyllä mukavasti aikaa ja keli melko suosiollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tällä hetkellä kevään vehreyden määrä tuntuu uskomattomalta. Onneksi kohta pääsemme nauttimaan siitä ihan oikeasti. Ihania touhupäivä sinulle <3

      Poista
  5. Keväänvihreitä ihania kuvia! Niitä tässä räntäsateessa sielu tarvitsee. Hyvää pääsiäisen aikaa Ruusunmekkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt, jos koskaan, tuosta räntäsateesta osaa nauttia. Onnellisia pääsiäispyhiä sinulle <3

      Poista
  6. Ihania kevätkuvia!
    Hyvää pääsiäisen aikaa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle <3

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos, onnenhetkiä sinun pääsiäiseesi <3

      Poista
  8. Ensi viikon kelejä odottelen minäkn innolla! Pääsiäinen on täynnä toivoa, ihana kasvukausi taas edessäpäin. Iloista pääsiäisen aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ja jos hyvin käy, pääsiäisenä voi jo ensimmäiset unelmat toteutua. Onnellisia touhupäiviä sinulle <3

      Poista
  9. Oikein ihanaa puutarhakauden aloitusjuhlaa sinulle!
    Niin hurmaavaa vihreyttä kuvissasi♥
    Meillä aloitetiin jo viikko sitten Palmusunnuntaina :)
    No, ne meidän kasvarikemut jatkuvat taas syksyyn saakka jokaisena viikonloppuna.....
    Aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihanaa, että olet ottanut "varaslähdön". Hauskoja ja ikimuistoisia kasvarikemuja teille sekä onnellisia pääsiäispyhiä <3

      Poista
  10. Ihanan keväistä pääsiäistä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja onnenhetkiä sinun pääsiäispäiviisi <3

      Poista
  11. Upeat kuvat! Hyvää pääsiäistä ja kauden alkua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihania pääsiäishetkiä sinulle <3

      Poista
  12. Ihania kuvia jälleen! Ensi viikon lämpimiä säitä odotellessa...
    Rentouttavaa "lomaa"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Toivotaan, että sääennuste on paikkansa pitävä, vaikka toki loma on touhua täynnä pilvisemmälläkin säällä :D Onhan se aika hassua, miten pääkoppa rentoutuu, vaikka tekemistä on paljon. Ehkä siihen vaikuttaa se, että saa itse määritellä työnsä ja valikoi niistä ne mielekkäimmät <3

      Poista
  13. Ihanasti kunnioitat kevättä. Sen ensimmäisiä askelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nautitaan näistä hetkistä ja otetaan ensimmäiset askeleet kaikesta uudesta nauttien <3

      Poista
  14. Ihanat kuvat. Hyvää pääsiäistä Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnellisia pääsiäispyhiä sinulle <3

      Poista
  15. Ihania kuvia!

    Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavia pääsiäispäiviä sinullekin <3

      Poista
  16. Rauhallisia Pääsiäispyhiä sinne teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvä että laitat jäitä minun hattuun :D Onnellisia pääsiäisen hetkiä sinulle ja kerrothan terkkuja äidillesi <3

      Poista
  17. Ihanaa kevään aloitusta ja iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnenhetkiä sinun pääsiäiseesi. Ja unelmankevyitä ensimmäisiä kevätpäiviä sinulle <3

      Poista
  18. Niin hurmaavia kuvia! Oikein levollista ja ihanaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onnellisia pääsiäispäiviä sinulle <3

      Poista
  19. Oi kuinka ihanan kevääsiä kuvia! Aurinkoosta pääsiäästä ja leppoosaa lomaa lataamos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kevät on niin ihanaa aikaa kuvata. Tuntuu, että silloin kaikki otokset onnistuvat. Ihanaa pääsiäistä sinulle <3

      Poista
  20. Ihanan keväisiä kuvia ja ajatuksia keväästä. Pääsiäistä kannattaisi todellakin pitää puutarhakauden aloitusjuhlana :)
    Rentouttavaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja kyllä vain, tästä alkaa uusi, touhukas puutarhakausi! Onnenhetkiä sinun pääsiäiseesi <3

      Poista
  21. Akileijan ensimmäiset vihreät lehdet hurmaavat!
    Lempeää pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, itse asiassa kaiken uuden vehreä alku. Ihania pääsiäispäiviä sinulle <3

      Poista
  22. Onpa sun postaus toivoa täynnä! Ja kiitos kasvivinkistä, taidankin käydä hakemassa pari jouluruusua sisääntulon koristukseksi. Talven istutukset näyttävät jo yhtä menneiltä kuin ensilumen valkeus!

    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Keväiset jouluruusut olen usein tuonut tuliaisina puutarhamessuilta ja istuttanut ne maahan kesäkukkien ilmestettyä. Kierrätyshän on päivän sana ;)

      Poista
  23. Ihanat kevätkuvat! Kohta se on täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, maltetaanhan odottaa tuota vehreyttä vielä hetki <3

      Poista
  24. Vastaukset
    1. Kiitos, samalla taisit toivotella itsellesikin, naapuri <3

      Poista
  25. Ihania kuvia, niin keväisen vaaleanvihreitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kevään ensimmäiset vihreät sävyt ovat ihan parasta <3

      Poista
  26. Iloista pääsiäisaikaa! Nyt on kevään puuhat jo vahvasti mielessä ja aurinko lupaa hyvää. Ilokseni huomasin, että Ruusunmekko on taas mukana Avoimissa puutarhoissa, taidanpa tulla käymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa kevään aikaa sinulle. Kyllä vain, osallistumme jälleen Avoimet puutarhat -tapahtumaan. Tämän lisäksi Ruusunmekko on avoinna kesäkuun 18. päivä Pelargonitärskyjen aikaan. Toivottavasti pääset edes jompana kumpana päivänä käymään <3

      Poista
  27. Voi miten keväistä. Hyvää pääsiäistä sinnekin.

    VastaaPoista