keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Kesäkalenteriin täytettä



Tiedäthän sen tunteen,
kun yrität pysyä rauhallisena
ja himmata ajatuksia?
Niin juuri, tulevasta kasvukaudesta.


 
 
Posti tiputtelee siemen- ja taimikuvastoja
ja yrität vain ajatella, ettei ihan vielä kiirehditä.
Ja sitten, ihan pommina,
paikallinen herättää sinut horroksesta.




 
Auts, ainakin minulle kävi näin.
Olen joitain kertoja postannut juttuja
paheestani, käynneistä paikallisessa.
Ja siitä, kuinka edesvastuuton silloin olen.
 



Tämä paikka on Porkkalan kartano ja sen puutarhamyymälä,
jotka sijaitsevat Lammilla.
Heidän Facebook sivuilleen oli ilmestynyt
mielen sekoittava päivitys.
Seuraavat lauseet ovat suoraan Anniina Rikalan lainauksi.
Viherhermoisille suosittelen
niiden lukemista omalla vastuulla ;)

 
 
 
"Tästä se taas alkaa!
Ensimmäiset kylvöt on tehty, puiston aukioloja mietitty,
ryhmiä ja esittelyitä puistossa varattu kalenteriin,
puutarhamyymälän tapahtumat päätetty jne..."

Eikä!!! Ettekö voisi vielä hetken nukkua talviunta
ja antaa viattoman ihmisen olla rauhassa!

 

 
 
"Nykyinen talvi näyttää haasteelliselta
hieman arempia kasveja ajatellen,
mutta toivotaan sitkeyttä silläkin saralla."
 
Voi ei, paikallisessakin voi olla hävitystä.
 Peukutan ihan kybällä, jos siitä vain on yhtään apua.




"Uusi kasvukausi tuo kotimaisia
ja hyvinkin herkullisia uutuuksia (osa maatiaisia)
varsinkin perennoihin ja ruusuihin.
Toki pienellä varauksella kun ollaan kelien armoilla."
 
Auts, tiedossa on edesvastuuttoman sortumisen hetkiä.
Viime kesäisetkin ruusuostokset olivat kaikkea muuta kuin suunniteltuja.
Ja lähes kaikki muutkin herkut...
 
 

 
"Lista erilaisista perennoista kipuaa useisiin satoihin,
joten varsinkaan ajantasaista listaa / hinnastoa
on mahdotonta tehdä.
Kannattaakin kysäistä, jos jotain tiettyä kasvia haikailee,
meiltä se saattaa löytyäkin."
 
Juup, palvelu on aina yhtä loistavaa
ja olen saanut lähes kaiken mitä olen osannut kaivata.
Ja paljon sellaistakin, mitä en ole edes tiennyt olevan olemassa.




"Puiston kierrosten teemoihin otetaan mielellään
vastaan ehdotuksia vanhojen lisäksi.
Jotain uutta ja jopa erikoista
olemme itsekin keksineet,
mutta kertokaa mitä haluaisitte kuulla / nähdä."
 
Olen ollut ruusukierroksella, perennakierroksella, metsäpuutarhakierroksella
jajaja... En tiedä enää, mitä maanpäällisestä paratiisista voisi lisää toivoa.
Keksitkö sinä jotain ehdotusta?


 

"Laitamme kuukauden sisään kotisivuille
kasvukauden 2016 kalenterin,
niin puistosta kuin myymälästäkin."
 
Kuulostaa hyvältä, kesän kalenteri on jo alkanut kovalla vauhdilla täyttymään.
Vaarana on päällekkäisbuukkaukset,
mutta nyt on vielä hyvin aikaa sovitella aikatauluja.


 

 
"Kukkakauppa palvelee näillä näkymin
päivittäin kesätaukoon asti,
joka alkaa juhannusviikolla.
Hautaustoimisto 24/7 läpi vuoden."
 
Hienoa, ylppäriruusut täytyy ainakin tilata,
ne kun toimitetaan kätevästi koululle.

 
 
Jos sinua jäi yhtään polttelemaan,
poikkea ihmeessä Porkkalan Kartanon nettisivuilla.
Ja aina parempi, jos sinulla vain on mahdollisuus,
on toteuttaa kesäretki
sekä kartanon puistoon että puutarhamyymälään.
  
 

 
 

47 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! En ollut kuullutkaan tuosta paikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että onnistuin lisäämään kesäkalenteriisi täytettä. Toki paikallisessa on tapahtumaa varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn :)

      Poista
  2. Ehdottomasti pitää käydä eli ensi kesän puutarhakohde selvillä, kiitti!

    VastaaPoista
  3. Olisipa meilläkin päin tuollainen paikallinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, olen etuoikeutetussa asemassa. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun kesken istutustöiden on iskenyt tarve kasvihankinnoille. Niinpä on tullut hurautettua paikalliseen, jonka jälkeen homma on jatkunut uudella ilolla.

      Poista
  4. En ole ikinä kuullutkaan tälläisestä Porkkalasta, kiitos vinkeistä, vaikuttaa aika upealta. Onko tämä sinun vakitaimistosi :) Mun makuun nämä kotimaiset taimistot aloittavat liian myöhään, olisin jo tammikuussa valmis vastaanottamaan kuvastoja ja viimeistään helmikuussa käymään taimistolla, hih. Onneksi on olemassa ulkomaiset nettitaimistot mistä voi aina tilata. TOivottavasti kaikki kasvit ovat tuolla Porkkalassa hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on vakiopaikkani, josta olen saanut lähes kaiken tarvittavan ja paljon muuta. Totta, että aikaiseen kevätkuumeeseen kotimaiset taimistot eivät pysty vastaamaan, mutta Porkkala aukaisee ovet heti keväällä säiden lämmettyä. Toisaalta he sulkevat ovensa hyvin myöhään syksyllä, jolloin inventaarioalesta voi tehdä viime hetken löytöjä. Toivottavasti löydät itsesi tuolta ensi kesänä <3

      Poista
  5. Jos jo ei ole hullu niin hulluksi tuollaisissa paikoissa tulis.. Siis kasvien ja kukkien suhteen, kun kaikkee ihanaa olis.. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kyllä tuolla aina iskee impulssikontrollin häiriö :D Kokeile vaikka itse ;)

      Poista
  6. Tuonne pitää suunnitella retki touko-kesäkuulle. Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä. Kannattaa ensin käydä Porkkalan kartanon kierroksella hakemassa ideoita. Ja tämän jälkeen suunnistaa puutarhamyymälän puolelle hankkimaan ihanuudet itselle <3

      Poista
  7. Hm, olet niin paljon kirjoitellut tästä paikasta, että hyvinkin voisin tehdä kesäretken tuonne. Vaikuttaa kiinnostavalta, eikä ole liian kaukana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos olen saanut sinut vakuuttuneeksi. Lupaan, ettet tule pettymään <3

      Poista
  8. Onneksi minulla on Viherlandia liki:) Sinne on yli 30 vuoden aikana kannettu varmaan kesämökin hinta tai ne rahat, jotka saimme myytyämme jättimäisen veneemme pois.

    Nyt siellä käydäään taas jo joka viikko...Simenpusseja on tullut osteltua sillä kadotamme nurmikkoa muuttamalla sitä kukkaniityksi. Maailman tunnetuin rikkaruohon on nurmikko, luin just yhdestä romaanista.

    Upea köynöshortensia sinulla menee pitkin puuta!<3 Olen noiden harrastaja eli kivitalomme on peittymässä köynnöshortensioihin ja pidän tarkan vaarin, että näen mistä tahansa ikkunasta vähint-in yhden kiipeävän puuhun tai syleilevän jättimäistä kiveä. Voiko ihanampaa kasvia olla. Asumme Alvar Aallon huvilasaarella, ja hän piti vain kolmesta kasvista, joista tiedän kaksi: Köynnöshortensia ja akileija.

    Talvi on ollut aroille kasveille vaarallinen. Pahaa pelkään, että herkkä Leonard Messel magnoliani ei ole voinut selvitä kolmesta kovasta pakkasviikosta ilman lumen suojaa...

    Ja nyt sieniä ostamaan: Unohdin lehtipersiljan ja vähän muutakin. Sillkiunikokkoja on monta pussia jo, sillä yllätyimme lokakuun lopulla reissusta palatessa kun näimme niiden kukkivan vielä silloinkin: Mikä kukka! Ja toivottavasti se alkaa villinä levitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherlandia on hyvä paikka, se on minullekin tuttu opiskeluajoilta. Tosin on tainnut reilun parinkymmenen vuoden aikana kehittyä entisestään :D Upea köynnöshortensia on Porkkalan kartanosta, kuten myös kaikki muutkin kuvat ylioppilaslakkia lukuun ottamatta. Pidetään peukkuja aarteidemme puolesta, erityisesti mangolioiden selviytymismahdollisuudet pelottavat. Paikallisessa myydyt tosin ovat kotimaista tuotantoa, joten hieman parempi talvenkesto voi olla mahdollista <3

      Poista
  9. Kuulostaa ihan paratiisilta! Mahtavaa kun on lähellä tuommonen ihanuus.. tai no ei välttämättä rahapussille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuo on todellinen paratiisi ja minä onnekkaana saan asua näin lähellä. Ja hinnatkin ovat vielä edukkaat <3

      Poista
  10. Auts - kuulostaa vaaralliselta paikalta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, erittäin vaarallinen sydämelle, mutta mielenterveyttä tukeva ;)

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Paikka on vielä hienompi, mitä pystyn sitä kuvailemaan. Se on omin silmin nähtävä, joten milloin olet tulossa <3

      Poista
  12. Kuulostaa upealta paikalta olisi kiva tehda retki sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotahan, kun Anniina saa tapahtumakalenterinsa tehtyä. Voin vaikka postata sen blogiini. Siitä sitten valitsemaan mieluisin tapahtuma, ellei jopa kaksikin <3

      Poista
  13. Tutkin linkkiä. Luulin ensin, että se on Kirkkonummen Porkkalassa, mutta se onkin Lammilla. Todella kaunis vanha kartano ja viehättävä, hyvinhoidettu ympäristö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, olen ennenkin kuullut, että paikka on sekoitettu toisaalle, täytyykin hieman muokata tuota postausta. Kartanon puistossa on paljon nähtävää ja katseltavaa, joita ei voi kuvin välittää. Toivottavasti pystyt kokemaan kaiken sen itse <3

      Poista
  14. Kuulostaa mukavalta paikalta. Ensin tuumailin, että se sijaitsee Kirkkonummella Porkkalanniemen lähistöllä, mutta näköjään olikin Hämeenlinnan suunnalla :) Onko tuollapäin muita kivoja puutarhakohteita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan täällä vaikka mitä, esimerkiksi Ruusunmekko ;) Esimerkiksi Avoimet puutarhat -tapahtumassa sekä Porkkalan kartano että me olemme olleet avoinna. Tervetuloa <3

      Poista
  15. Tuo on niin kukkahörhön paratiisi! Tuossa paikallisessa ei "nautiskelu" jää ikinä siihen yhteen, että hieman on vaarallinen paikka kyllä meikäläiselle. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tuon tunteen, kun itsehallinta pettää. Onneksi tämä ei ole vaarallista eikä siitä ole koskaan tullut morkkista. Tule vain rohmuamaan <3

      Poista
  16. mainio postaus:) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla, että kiinnostuit paikasta. Toivottavasti pääset käymään ja ihastumaan omin silmin <3

      Poista
  17. Upean näköinen paikka, tuolla on varmaan mahdotonta pitää pää kylmänä. Mutta se on vaaratonta, jos kasveista hullaantuu, päinvastoin terveellistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, tuolla ei onnistu minkäänlainen mielenhallinta. Ja eikä tarvitsekaan, sillä parhaimmat fiilikset tulevat, kun päästää mopon irti ja vain nauttii. Kyllä me varmasti pysytään terveinä ja pitkään :D

      Poista
  18. Upea paikka! - Mielestäni et ole vielä osallistunut blogini puutarhakirjojen arvontaan. Vielä on aikaa maanantaihin asti, eli käytkö laittamassa nimesi. http://pihakuiskaajanpuutarha.blogspot.fi/2016/02/puutarhakirjojen-arvonta-lottery-on.html#comment-form

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, toivottavasti pääset joskus käymään, kun tulet tänne päin. Ja kiitos, kun pidit kirja-arvontaan osallistumisestani huolta. Käykäähän muutkin osallistumassa Annelin arvontaan <3

      Poista
  19. Ihana postaus! Voi, kun tuollaisia paikkoja olisi lähempänä! :)
    Oikein hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa että pidit näkemästäsi. Tee ihmeessä retki tänne päin, eihän se ole kuin pieni järjestelykysymys :) Onnenhetkiä sinulle ystäväni <3

      Poista
  20. Missä tuo salainen paheesi on? Tiedän linnavuoren, kirkon ja uhrilähteen ja keskustan kaupat ja siinä laidalla puutarhaliikkeen ja Untulanharjun.
    Olen viettänyt kesiä tuolla lapsena ja tunnen paikkoja biologin näkökulmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa, että tunnet seudun paremmin kuin minä. Ja olet tainnut viettää meidän naapurissa hetken jos toisenkin. Porkkalan kartano ja sen puutarhamyymälä sijaitsevat Evontien ja Padasjoentien risteyksessä, kukkakauppa puolestaan löytyy kylältä. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos täällä päin liikut. Tervetuloa <3

      Poista
    2. Aloitin urani osuuskaupan kukkapenkistä tai olisin aloittanut, jos minun olisi suotu aloittaa. Se rytö, joka häämöttää puskassa seurantalon tai mikä lie lähellä.

      Pitääkin tutkia tuokin myymälä.

      Poista
  21. Jälleen yksi paikka jossa ei ole tullut koskaan käytyä, näyttää upealta kun sivuja selasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, toivottavasti sain kesäkalenteriisi täytettä :)

      Poista
  22. Näyttää ja kuulostaa upealta, tuonne vois kyllä kesäretken tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, uskon että kesäretkestäsi tulee onnistunut <3

      Poista