lauantai 7. maaliskuuta 2015

Hätähousun muuttopuuhia

 
Talven aikana on kasvihuoneen pöydälle
kerääntynyt kirppislöytöjä.
Niitä katsellessa haave kasvihuone-elämästä
vain kasvaa. Montako yötä vielä?
 
 
 
 
Kahden viikon sääennuste lupaa hyvää,
vain muutaman asteen yöpakkasia.
 
 
 
Eipä siinä juuri järkeä tarvita,
kun antaa tunteen viedä.
Kasvihuone on nopeasti tyhjennetty.
  
 
 
Lattiaa lakaistessa on mukava huomata,
että vanha hiirenloukku on säilynyt koskemattomana.
 
 
 
 
Pihasaunassa talvehtineet ruusut
ja syyssyrikät pukkaavat uutta kasvua.
Rapsutan mullan päältä syyslannoitteet
ja lakastuneet lehdet pois.
 
´
 
 
Suuret ruukut pääsevät seinustalle.
Tiiliseinä varaisi paremmin lämpöä,
mutta kaikkea ei voi saada.
 
 
 
Myös ikkunalle ilmestyy vihreää alkua.
 
 
 
Säädän Kivikankaalta ostamani termostaatin
parille plusasteelle,
samaan lämpötilaan kuin talvetushuoneessa.
Pakkaselle herkät pelargonit
jätän vielä muuttamatta.
 
 
 
Vuoden ensimmäinen teehetki kasvihuoneessa on ansaittu.
Jään odottamaan aurinkoista kevätpäivää,
jolloin pääsen riisumaan 'Lataamon' talviasustaan.
Se on myös lupaus
vuoden ensimmäisistä päiväunista pelargonihuoneessa.
 


7 kommenttia:

  1. Kasvarin laitosta haaveilen minäkin. Meillä on vielä maa ihan valkoinen ja lunta monta kymmentä cm:ä. Tulis jo kunnon kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmnn, vaatisikohan puutarhasi sadetinta, kalkkia jajaja... Ei vaan, kiirehtiä ei kannata, mutta kyllähän se kevät saisi olla jo sinullakin <3

      Poista
  2. Kyllä tuollainem pakkasvahti on sitten kätevä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, termostaatti on paikkansa ansainnut. Minulla on niitä useampi, talvetushuoneessa ja kellarissakin. Näppärästi pitää lämpötilan toivotussa asteessa, lisäksi näyttää huoneessa olevan lämpötilan. Ja jos tarvetta olisi, voi termostaatin säätää myös miinusasteille :)

      Poista
  3. Lupaavalta näyttää! Täältä ovat lumet tipotiessään ja plusasteilla mennään. Siivosin myös tänään kasvihuoneen ja nostelin sinne sipuliruukut varastosta kevättä tuomaan. Ilmapatjakin pumpattiin hetekalle eli jos vain tarkenee, voipi päikkärit jo käydä ottamassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta kuulostaa, niin keväältä. Onnenhetkiä meille tuleviin päiväunelmiin <3

      Poista
  4. Aivan ihanaa kevään fiilistä tässä postauksessa. Olen itse aivan aloitteleva puutarha innostuja, mutta hiljaa hyvää tulee.

    VastaaPoista