sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kadonneet päivät, huhtikuu

 
 
Huhtikuussa kirppikseltä löytämäni seinäallakka antoi minun ymmärtää,
että Ruusunmekon ensimmäisistä vaiheista oli kulunut 10 vuotta.
Tuleva vuosi siis tarkoitti täyttä kymppiä
ja sitähän siitä todellakin tuli.
 
 
 
Ruusunmekko-vuoden suurin uutispommi oli tieto kesätöistä.
Onnekkaasti minut valittiin 34 hakijan joukosta
Kivikankaan kasvihuoneiden Facebook-sivujen päivittäjäksi.
Palkkiona oli kasvihuone, jonka sisustamisen aloitin
löytämällä vanhan vaa'an tulevan huoneen seinustalle.
Tälläinen vaaka on muisto menneestä,
ajasta, jolloin mummoni piti kotinsa alakerrassa pientä kauppaa.
 
 
 
Huhtikuussa sää oli lämmin
ja päivittäin sai kylpeä auringon valossa.
Aikaisempina vuosina olin saanut tarpoa metrisen hangen päällä
viedessäni pelargoneja 'Verstaaseen'.
Nyt työ oli jo tehty eikä lumesta ollut tietoakaan.
 
 
 
Puutarha alkoi täyttymään väreistä,
lempivärini löytyi näsiän nupuista.
 
 
 
Lämpöiset säät innostivat isojen tyttöjen nukkekotileikkeihin.
Oli aika riisua 'Lataamo' talviasustaan
ja pukea kesämekko ylle.
 
 
 
'Verstaassa' oli kevät jo pidemmällä.
Vihreästä värikylvystä sain nauttia kiikkustuolissa istuen.
Tuoli oli meille juuri muuttanut,
sen ostoreissulla sain Suomasta uuden ystävän.
 
 
 
Viiniköynnöksen kukinta lupaili hyvää satovuotta.
Tosin en arvannut, että sadonkorjuukin oli täyden kympin juhlaa.
 
 
 
Onneksi vihreän värikylvyn keskellä oli häivähdys vaaleanpunaista.
Pelargoni 'J.J.Knight' kukki jo runsaasti.
 
 
 
Runkopelargoni 'Appleblossom Rosebud' oli puolestaan
hyvinkin riisutun näköinen.
Loppukesästä oli hänen vuoronsa olla juhlapuvussaan.


  
Huhtikuussa oli aikaa aarteenetsinnöille.
Monesti lähdin liikkeelle tyhjällä autolla
ja palasin kotiin monta löytöä rikkaampana.
Hiljalleen aarteet löysivät Ruusunmekosta oman paikkansa.

 
 
Tällöin oli aikaa myös istua ja unelmoida tulevasta.
Aamutakki oli tässä vaiheessa vielä puhdas,
myöhemmin kesällä tämä paras puutarhavaate
oli moneen kertaan mullan tahrima.
 

 
Loppukuusta luonto kiirehti,
näsiän tuoksusta nautin, mutta samaan hetkeen pelkäsin
monen kasvin liian aikaisesta esiin tulemisesta.
 
 
 
Huhtikuun lopussa pysähdyin hetkeksi nauttimaan
ja nostin maljan kevään juhlalle.
Samalla se oli malja tulevalle juhlavuodelle.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti