Tämä loppuvuosi on antanut armoa
hämäläisen hitaudelle.
Leuto joulukuu on mahdollistanut
viimeisten roippeiden siivoamisen pihalta.
Tänään verstasta siivotessani tuli vastaan vati,
joka oli täynnä viime kevään kukkasipuleita.
Sipulit ovat kukinnan jälkeen viettäneet aikaansa vadissa,
jossa ne ovat hyvin kestäneet
kesän kuivuuden ja alkutalven pakkaset.
Tarkoitus oli istuttaa ne jo syksyllä maahan,
mutta pahanmoinen puutarhakrapula iski
ja unohdin sipulit täysin.
Yllättäen kuivuneiden varsien
ja lehtien välistä pilkotti vihreätä.
Uteliaana leikkasin saksilla kuivat osat pois
ja alta paljastui hyvin elinvoimaisia sipuleita.
Pientä salapoliisin työtä vaati,
että sain selville, minkä kukan sipuleita mikäkin on.
Pieni, kuihtunut, sininen kukinto paljasti
nämä sinihelmililjojen sipuleiksi.
Siistityt sipulit nostin vanhalle uunipellille.
Muistelen, että suuremmat sipulit
voisivat olla perunanarsissin kukkasipuleita.
Työ kannatti. Hävikki oli hyvin vähäistä,
jouduin poistamaan vain kolme nahistunutta sipulia.
Hetken pyörittyäni ämpärin ja lapion kanssa ympäri pihaa,
löysin sopivan istutuspaikan.
Polun vieressä olevat keijunruusut saivat uudet vierustoverit.
Kukkasipuleita istutettaessa kuoppa on kaivettava
kolme kertaa niin syväksi,
kuin sipulin korkeus on.
Tavoilleni uskollisena
en puutarhatöitä tehdessäni pidä kädessäni hanskoja.
Niinpä kesältä maistuva tee
oli mukavan lämmin palkkio puutarhatöistä.
Lataamossa istuen ja teehetkestä nauttiessa
oli mukava seurata kuopuksen majanrakennustouhuja.
Samalla mietin, miten ensi kesänä
maisemoin tämän rajanaapurini mökkikylän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti