Sivut

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Ystävänä puutarhakulkuri



Ruusunmekossa kävi tänään vieras.
Tai ei hän nyt oikeastaan vieras ollut,
vaan vanha tuttu, puutarhaystäväni.
Tuli tekemään meille juttua ruusuista,
mutta...




...minäpä kerroinkin tekeväni
 blogi-jutun hänestä,
kesäisin Suomea ristiin rastiin
kiertävästä puutarhakulkurista.




Toisinaan olen hieman 
kateellinen ystäväni työstä.
Kukapa muu pääsee 
yhden kesän aikana näkemään
kymmenittäin erilaisia puutarhoja
ja puhumaan puutarhaa.




Freelancer-puutarhatoimittajana
hän tekee juttuja useisiin lehtiin
sekä luento- ja juontokeikkoja 
moniin erilaisiin puutarhatilaisuuksiin.
Upeita puutarha-aiheisia
kirjojakin on hänen käsissään syntynyt.




Ystäväni kuvaa mielellään omat juttunsa.
Hän on taitava vääntäytymään
 vaikka mihin kuvausasentoihin,
joten rikkakasvitkin saavat 
olemassaolonsa anteeksi.




Meillä on yhteinen intohimon kohde, pelargonit.
Lisäksi meidän molempien puutarhoista
löytyvät pelargoneille pyhitetyt huoneet.
Ja taidetaanhan me vähän olla
 heikkoina wanhoihin aarteisiinkin.




Uutena juttuna ystäväni on aloittanut bloggaamaan.
Ja Facebookista löydät hänet




Onhan meillä vielä jotain muutakin yhteistä,
loputon puheen määrä...




...naurun remakka ja impulsiivisuus :D




No kukapa hän on?
Paula Ritanen-Närhi,
niin monen tuntema 
ja vielä useamman rakastama.
Kiitos, että tulit Ruusunmekon vieraaksi <3


41 kommenttia:

  1. Oi ihana, kun juuri katselen Sinun kuviasi! Rakas olet, tule pian taas meille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että yllätykseni olisi sinulle mieluinen. Toivottavasti pian taas nähdään, vaikka teillä, sillä tuntuu, että meillä riittäisi puhuttavaa niin paljon. Ihanaa kesää sinullekin rakas ystäväni <3

      Poista
  2. Hienot kuvat ja mukavan lämmin, hyvän mielen juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, epävakaa sää ei haitannut tätäkään lämminhenkistä kohtaamista <3

      Poista
  3. Mukava postaus ystävästäsi, jolla on todellakin unelmien työ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, luulen että meitä unelmatyön kadehtijoita on aika paljon ;)

      Poista
  4. Olipas hauska, sait hienoja kuvia, kun Paula oli polvillaan keskittyneenä kuvaamaan ruusujasi. Hän todella vääntäytyy vaikka mihin asentoon, että kuvista tulee houkuttelevia. Varmaan ihania kuvia saamme jälleen ihailla, kun Paulan juttu ilmestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Paula on eläväisenä ihmisenä hauska kuvattava :D Ensi kesänä taas jännitetään, keiden kaikkien ystävien puutarhoihin saa Paulan juttujen kautta tutustua <3

      Poista
  5. Ihana juttu ihanasta puutarhakulkurista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eihän noi ihanasta kulkurista varmaan kurjaa juttua saisikaan aikaan <3

      Poista
  6. Kiva juttu kulkurista. Kiitos, kun vinkkasit Paulan mukavan blogin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavia lukuhetkiä Paulan blogin parissa :)

      Poista
  7. Hieno homma. Tuun kans kohta kattoon ja ihasteleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, muistathan vetää sitten hihasta :)

      Poista
  8. Kiva juttu puutarhakulkurista :)
    Mahtavaa, käynpä vierailemassa kulkurin blogissa, kiitos vinkistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vietät varmasti mukavia puutarhakulkurin blogihetkiä <3

      Poista
  9. Tunnistan hänet kyllä televisio-ohjeilmista. Mukavaa, että sait vieraaksi1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Paula on tuttu Puutarhaunelmia-ohjelmasta. Se on ehkä yksi niistä tv-ohjelmista, joista jatkuvasti toivotaan uusia jaksoja. Toivottavasti joku päivä toiveemme toteutuu :)

      Poista
  10. Kiva postaus. Mukavasti tehty postaus.

    VastaaPoista
  11. Ihana Paula! <3
    Tää oli hauska keksintö; tehdä juttu jutuntekijästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näin voi käydä vain, kun kaksi samanhenkistä höppänää kohtaa :D

      Poista
  12. Kiva, että Paula on ryhtynyt myös bloggariksi. Kiitos linkistä. Facebookissa olenkin hänen sivustonsa seuraajana. Paulan ihanaan puutarhaan pääsin vierailemaan pari vuotta sitten ja sehän oli kuin satumaa.
    Missä mediassa Paula puutarhastasi tekemän haastattelun julkaisee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista, että Paulan blogissa ei voi kommentoida, ellei ole Kotilieden paperiversion tai digilehden tilaaja. Rekisteröityminen/kirjautuminen vaatii asiakastunnukset, jotka saa olemalla tilaaja. No, jatkan Paulan juttujen seuraamista facebookissa.

      Poista
    2. Mukava kuulla, että sinäkin olet päässyt tutustumaan Paulan puutarhaan. Itsekin olen siellä pari kertaa käynyt ja tuntuu, että aina siellä on jotain uutta nähtävää. Ja mukavaa, että sain annettua sinulle vinkin Paulan blogista. Harmittelin samaa asiaa hänelle, kuinka vaikeaa hänen blogiaan on kommentoida. Hetken tästä juteltuamme ymmärsin, kuinka paljon helpompaa on puutarhaharrastelijan tehdä postauksia somemaailmaan tai järjestää puutarhassaan avoimia tapahtumia. Valitettavasti julkisuuden henkilöillä on tässä asiassa omat haasteensa. Ilmoittelen Ruusunmekon jutun ilmestymisestä sitten lähemmin, se tapahtunee vasta ensi kesänä :)

      Poista
  13. Mulla on yks Paulan kirja.
    Pitääpä käydä katsoon Paulan blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paulan kirjat ovat ihania. Suosittelen, että etsit niitä käsiisi useamman :)

      Poista
  14. Innolla odotan Paulan juttua Ruusunmekosta!!! On sinulla niin ihana puutarha :) Täytyypä käydä tutustumassa Paulan blogiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaupunkilaistyttö kauniista sanoistasi. Oli onni tutustua sinuun <3

      Poista
  15. Varmaan taas kiva juttu tulossa Paulalta sinun ihanasta puutarhasta.

    VastaaPoista
  16. Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)

    VastaaPoista