Heinäkuu oli äärimmäisyyksien kuukausi.
Alkukuun yöt olivat ennätyskylmiä.
Aarteet jouduin nostamaan
'Lataamoon' hallalta suojaan.
Pihatöihin pääsyä odotellessa oli aikaa
muistella Paula Ritanen-Närhen vierailua.
Hän kävi tekemässä lehtijutun surutyöstäni,
jossa puutarhanhoito oli suurena tukenani.
Ja kun raivasin itselleni tilaa,
pystyin 'Lataamossa'
lämmittelemään
kupilla kesäteetä.
'Verstaan' katolla kiipeillyt viiniköynnös 'Sukribe'
ei piitannut viileistä säistä.
Pensasmangolia oli rohkea
ja uskaltautui kukkimaan.
Pionien nuppujen kurkistus
oli lupaus lämpenevästä säästä.
Sään hieman lämmettyä, innostui 'Minette' kukkimaan.
Onneksi, sillä hänen kukkansa ovat herkät sateelle.
Itsekin pääsin pihatöihin.
Innostuin perhoskukkulan rakentamisesta
ja niinpä istutin monta siipikaunotarten houkutuskasvia.
Yksi uusista aarteista oli syyssyrikkä.
Parissa viikossa puutarha oli ehtinyt villiintymään
ja tarvitsi uutta siistimistä ennen seuraavaa näytöstä.
Vietimme ensimmäistä puutarhajuhlaa
naapureiden, ystävien ja kylän miesten kanssa.
Samalla juhlimme Ruusunmekon 10-vuotispäivää.
Juhlapäivän ilta oli lämmin ja onnellinen.
Saimme juhlaväeltä lahjaksi upean pihagrillin,
jossa letuistakin tulee sydämen muotoisia.
Juhlista alkoi kesä.
Lämmin ilma muuttui helteiseksi.
Helteet eivät ole minun juttuni,
sillä eniten nautin puutarhastani töitä tehden.
Jokainen siestapäivä oli piinaa.
Puutarha täyttyi kukkasista,
mutta kukinta meni myös nopeasti ohitse.
Paahteinen 'Lataamo' ei ollut
houkuttelevin paikka päiväunille.
Pelargonit eivät olleet niin herkkiä helteestä kuin minä.
He nauttivat kasvihuoneen ulkopuolella...
...kuin sen sisälläkin.
Itse en päässyt riippukeinua pidemmälle.
Heinäkuun helteissä rekeen nojaavat sukset näyttivät koomisilta.
Puutarhurin pelastus olivat päivää hieman viileämmät yöt.
Silloinkin tuli tehtyä vain välttämättömin.
Selvisin aartteitteni kanssa heinäkuusta,
mutta ehkä se on kadonneista kuukausista se,
mitä jäin vähiten kaipaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti