Kadonneet päivät, elokuu

 

Elokuu on syyslannoituksen aikaa.

Säkkiä ostaessa tapahtui perinteinen työtapaturma,

mukaan lähti useampi alennuskasvi.

 

 

Työtapaturma kävi 'Lataamossakin'.

Katossa roikkunut viinirypälesato

oli korjaamista vaille,

mutta ampiaiset ehtivät ensin.

Niiden turmioksi tein useamman satsin

paukkuja viinasta ja siirapista.

 

 

 Syyshortensian kukinnot vihjasit lähestyvästä syksystä.

'Vanilla Fraiche' oli jo hiljalleen muuttumassa

vaaleanpunertavaan sävyyn.

 

 

 

37 yhtäjaksoisen hellepäivän jälkeen ei syksy tullut hetkessä.

Punalatvan kukkiva komeus houkutteli neitoperhosen.

 

 

Itse houkuttelin miehen raivaamaan minulle

vattupusikon puhtaaksi.

Tunnetusti meillä käytetään vain järeitä aseita.

 

 

Vihdoin pihan perä oli siisti.

Tänne sain siirrettyä marjapensaat

ja istutettua pari uutta mustikkapensasta.

 

 

 

Kaivurilla riitti töitä toisenkin ryteikön siistimisessä.

Tähän syntyi uusi, kivikkoinen kasvualue.

Onneksi mies ei tiedä,

että vielä on yhdelle paikalle tiedossa konetöitä ;)

 Maailman paras kesätyö -kasvihuoneeni

pursusi täynnä uusia löytöjä.

Suurimman osan heistä istutin uudelle kivikkoalueelle.

 

 

 

Markolta saamani talvivalkosipulit

annoin hieman kuivahtaa ennen maahan laittoa.

Hyötyviljely oli ihan uusi aluevaltaus,

tosin se rajoittui yhteen lavakaulukseen.

 

 

Talven aikana maanrajaan paleltunut ruusu

ehti kasvaa komeaksi ja kukkivaksi pensaaksi.

Omajuurisuus oli hänen pelastus.

 

Sellaista hetkeä ei olekaan,
etteikö Ruusunmekosta löytyisi pala
ruostetta ja vaaleanpunaista unelmaa.

 

 

 

Elokuun lopussa ei vielä ollut syystöiden

vaan uuden luomisen aika.

Oli aika jatkaa pelargonien elämää

ja samalla huolehtia, että talvellekin riittää huolenpitoa.

 

 

Luontoa en pystynyt huijaamaan.

Hiljalleen kasvit valmistautuivat lähestyvään syksyyn,

vaikka itse jatkoin kesäistä elämääni.