torstai 26. toukokuuta 2016

Helle hoputtaa



Omppupuiden kukinta oli vain hetken hurma.
Helteinen sää sai hetkessä
aikaan valtavan kukkasateen.




Onneksi kielo aloitti jo kukinnan
ja näin puutarhan haltija
saa edelleen nauttia 
tuoksuvasta puutarhasta.




Helle hoputtaa myös muita aarteita.
Tuntuu, että nyt alkaa
kesän kiireisen kukinnan tulva.
Jos jotain saisin toivoa,
olisi se pieni sateen hetki <3




21 kommenttia:

  1. Ihania kesäkuvia ja tunnelmaa. Hieman kadehdin helteitä, kun täällä on monta päivää ollut pilvistä.
    Mutta meillä omenapuunkukinta on vielä edessä joten sitä odottelen.

    VastaaPoista
  2. Kielot ovat yksi lempikukistani...morsiuskimpustanikin niitä löytyi....silloin vuonna yksi ja kaks..:)

    VastaaPoista
  3. Helteitä on piisannut, mutta nyt on ilma selkeästi viilentynyt. Sateita odotellaan. Helteet ovat kovin odotettuja, mutta kyllä ne lyhentävät kukinta-aikoja. Tähän aikaan kukkii niin moni kaunis kasvi.

    VastaaPoista
  4. Pieni ja lempeä sade olisi tosiaan paikallaan. Toistaiseksi se on tullut letkusta. Meillä on pihakaivo, joka aina hieman ehtyy kesäkuumilla. Olisi hyvä saada hieman täydennystä :D

    VastaaPoista
  5. Täällä sataa! Miten voikaan sade tuntua hyvältä.
    Meillä ei kielot ole vielä täydessä kukassa mutta syreenit alkavat olla, huumaava tuoksu aina kun kulkee pensaan ohi.

    VastaaPoista
  6. Nytkö jo ne omenankukat lakastuivat, voi. Nopeasti meni.

    VastaaPoista
  7. sade tekisi tosiaan hyvää luonnolle

    VastaaPoista
  8. Tällä kertaa olin mielissäni sateesta. Se virkisti paahteesta nauttineen puutarhani sekä puhdisti ilmaa siitepölyltä. Tosin omenapuuni näyttää tiputtaneen valkoisen maton juurelleen.

    VastaaPoista
  9. Pientä sadetta täälläkin toivotaan, siitepölymäärä on huikea.
    Kielo ja sireeni kukkivat yhtaikaa...kummankin tuoksu miellyttää:)

    Kaunis tuo ensimmäinen kuva!

    VastaaPoista
  10. Tuo olikin kiva idea ripustaa noita lyhtyjä puun oksille.

    VastaaPoista
  11. Kauniita kuvia. Tuoksu kantautui tänne asti. Tänään satoi meillä koko aamupäivän. Sade olikin oikein tervetullutta. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  12. Meillä on satanut tänään. On ollut oikein kukkaisia omenapuita joka puolella.

    VastaaPoista
  13. Täällä pääkaupunkiseudulla sade alkoi iltapäivällä ja jatkuu yhä. Kyllä se ehdottomasti tekee luonnolle ja puutarhalle hyvää, vaikka omenapuiden kukat taitavatkin varistaa terälehtensä entistä nopeammin.

    VastaaPoista
  14. Tuntuu, että tuoksuun hukkuu. Yhtä aikaa omenat, syreenit ja kielot. Sade tuli tänään. Kyllä sitä kaivattiinkin.

    VastaaPoista
  15. Kylläpä sinulla pioni kukkii kauniisti. Mikä pioni se on?
    Omenapuiden kukinta oli tänä kesänä upea, pionien kukintaa odottelen seuraavaksi.

    VastaaPoista
  16. No,sitä sadetta sitten sait! Tälläkin hetkellä sataa. Tulee tarpeeseen oli niin kuivaa ja siitepölyä joka paikassa.

    VastaaPoista
  17. Ihanat kuvat <3 voisin melkein tuntea tuon kielon tuoksun ... <3

    VastaaPoista
  18. Ihanasti kukkiva kualanpiooni (kai se se on). Munki omas on jo muutama nuppu raolla. Meillä ei sara, vois kyllä tulla vettä lisää meillekki.

    VastaaPoista
  19. Meillä niitä sateita jakylmää on ollut viikon verran, meille pikkuisen kesäisempää kiitos;)

    VastaaPoista
  20. Tuli sade ja vei melkein kaikki omenankukat ja tulppaanit, ja toi tullessaan hirveän määrän rikkaruohoja... Mutta eipä tarvitse kastella

    VastaaPoista