perjantai 1. huhtikuuta 2016

Sisustuspuuhia ja uutta piristystä



Yhdestä viattomasta sohvanhaku-
reissusta se ajatus lähti,
kaupan päälliksi saadulle pöydälle
piti löytää sopiva paikka.




Samaan aikaan tuntui,
että 'Verstaskin' kaipasi uutta piristystä.




Pöytä notkuu vielä hetken 
tyhjyyttä täynnä olevilla ruukuilla. 
Onneksi, sillä mullanvaihtorumban
jälkeen alkaa loputon kastelurumba.




Yläpuolella oleva kello 
on pysähtynyt parhaaseen aikaan, 
on kyse sitten aamusta tai illasta.
Kuuden jälkeen ehtii vielä vaikka mitä.




Suoman kiikku se on ja pysyy,
ei lähde pois edes keinumalla.

 



Toinen lepoaarteeni on divaani. 
Saa nähdä, kuinka kauan saan sen pitää, 
sillä teinipoika aneli tätä itselleen mökkikalusteeksi.




Sinkkiämpärissä kasvava syyssyrikkä
näyttää tikkuiselta, 
mutta lähempää katsottuna
on jo varsin hyvässä kasvussa.




Vuosi sitten tyttäreltäni saatu
äitienpäiväruusu muratteineen
komistuu päivä päivältä.




Taimilaput ovat muisto 
menneistä töistä.

 



Etsintäkuulutetut -taulu
antaa vinkkiä siitä, 
mitä lumen alta alkaa etsimään.




Pilkettä silmäkulmassa,
eihän muuten voisi olla kyse 
Ruusunmekon haltijan kasvihuoneesta ;)




Ja lopulta, siinä se on,
 ihan kuin olisi aina ollut,
omalla paikallaan.





46 kommenttia:

  1. Oi miten ihastuttava kasvihuone sinulla on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hieman pelottavaa, kun 'Verstas' on tähän ollut tähän asti kasvihuoneista se, jossa olen tehnyt kaikki likaiset multatyöt. Nyt sellaiset hommat on täysin ulkoistettu :D Käykö tässä vielä niin, että joudun pitämään nimiäiset ;)

      Poista
  2. Nättiä, sopusointuista ja käytännöllistä!

    VastaaPoista
  3. Voi miten mahtava kasvihuone ja kaunis pöytä. Hyvä kaupanpäällinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Rouvalle oli tärkeää, että pöytä pääsi hyvää kotiin. Toivon, että hän on tyytyväinen <3

      Poista
  4. Pöytä on niin soma!!
    Kaupanpäälle vielä! Uskomatonta!
    Ruukutuspöytänä täydellinen tai muuten vaan koristamaan viherhuonetta.

    Lempeää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pöytä kyllä nyrjäytti minunkin sydämeni. En raaski käyttää häntä multahommiin. Pinnan laudat ovat ihanasti raollaan, eihän sinne sovi multaa päästää. Onneksi kasvihuoneen vieressä ulkona on ruukutuspöytä, joten täytyy käyttää sitä. Ja sadepäiväthän ovat lepoa varten ;) Onnellista huhtikuuta sinulle <3

      Poista
  5. Voi miten kivasti sisustettu kasvihuone. Kyllä tuolla kelpaa työskennellä, kasvatella kasveja ja istahtaa välillä kahvikuppi kädessä nauttimaan ja ihailemaan ympärillä olevasta tunnelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Eräässä Avoimet puutarhat -tapahtumassa tuli kaksi vierasta 'Verstaasta' ulos silmät ymmyrkäisinä. He olivat täysin hämillään ja kertoivat, että odottivat pääsevänsä rehevään tomaatti- ja kurkkuviidakkoon, ja vastassa oli valtava pelargonimeri. No, minua vain nauratti, jokainenhan elää tyylillään, puutarhassakin <3

      Poista
  6. Onpa kaunis pöytä ja aivan ihana koko kasvihuone! Mainio tuo etsintäkuulutetut-osasto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pitkä talvi on julma muistillekin, keväällä ihmettelee mitä aarteita puutarhasta löytyy. Ja se istutusvaiheessa kasvien merkkaaminen, miksi se aina jää? Erityisesti odotan noita kolmea Kivistikin kärhöä. Muistan kyllä, mihin istutin heidän, muttei hajuakaan missä järjestyksessä :)

      Poista
  7. Hieno kasvari sinulla! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnentäyteistä viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  8. Ihana kasvari. Kuinka monta kasvihuonetta sinulla olikaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minulla on Juliana-kasvihuoneita kolme. Ensimmäisenä ostin 'Lataamon', mutta se osoittautui maailman parhaimmaksi päiväunipaikaksi, joten päädyin hankkimaan 'Verstaan' likaisemmille hommille. No, nyt sekin on jo tuhoon tuomittu ;) Lisäksi minulla kävi onnenkantamoinen ja pari vuotta sitten sain Kivikankaalta Maailman paras kesätyö -palkkiona vielä yhden vapaavalintaisen kasvihuoneeseen. Päädyin seinämalliseen, joka tuli pihasaunan seinään ja sai nimekseen 'Kyökki'. Viimeisen kohdalla oli jo pehmiteltävä miestä. Anteeksi pyydellen jouduin kertomaan itselleni ihanasta uutisesta. Hän kun oli 'Verstaan' jälkeen todennut, ettei tule kasaamaan enää yhtään kasvihuonetta :D

      Poista
  9. Ihanan näköistä ja tuo kaupanpäällinen on kyllä huippu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaupanpäällinen oli kyllä kuin lottovoitto :)

      Poista
  10. Jotenkin näin sinusta heti että arvostat sitä pöytää ja nyt on hyvä mieli kun näen miten kaunis se on siellä missä sen kuuluukin olla.
    Ihanaa kesän odotusta sinulle! Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina kauniista sanoistasi <3 Oli mukavaa tehdä kauppaa kanssasi. Kohtaamisemme oli niin lämminhenkinen, että vielä paluumatkalla juttelin miehelleni, miten mukavaa on tavata samanhenkisiä ihmisiä. Ja sohvakin löysi oman paikkansa, hän pääsi keittiöön ikiomakseni Virkkuusoffaksi <3 Onnellisia kevätpäivän hetkiä sinulle ja miehellesi <3

      Poista
  11. Voi kauneutta, pöytä on todella upea niinkuin sinun kasvarisikin..minä haaveilen tuollaisesta itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itse haaveilin vuosia kasvihuoneesta, mutta lopulta tajusin, että unelmat ovat tehty toteutettaviksi. Jos sinulla on edes pieni mahdollisuus toteuttaa omasi, niin tee se ihmeessä <3

      Poista
  12. Voi kuinka kaunista! Päikkärit maistuvat parhaimmilta kesällä ulkona! Oma kasvari on niin pieni,että se on pyhitetty vain tomaateille ja kurkuille. Päikkärit nukutaan huvimajassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihana kuulla, että sinullakin on oma päiväunipaikka. Ulkona nukuttujen päiväunien jälkeen ymmärtää vauvoja, jotka nukkuvat ulkona vaunuissa paremmin kuin sisällä :)

      Poista
  13. Pöytä sopii niin mainiosti kauniiseen kasvihuoneeseesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllähän sille ihan oikea paikka löytyi <3

      Poista
  14. Ihana pöytä ja ihana postaus.
    Tuo paras kellonaika -ajatus pysähdytti. Taidatpa olla oikeassa. :)
    Keväistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, taidat sinäkin on hengenheimolaisia, aamuihmisiä ;) Ihanaa kevättä sinulle <3

      Poista
  15. Sehän sopii tuonne täydellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihan kuin pöytä olisi aina ollut siellä :)

      Poista
  16. On sinulla hienosti sisustettu kasvihuone :) Omani on niin täynnä kasveja kesällä, ettei sinne mahdu kuin pienenpieni tuoli ovipieleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kuulostaa siltä, että sinulla on aivan ihana hyötykasvihuone. Niiden näkeminen sykähdyttää aina <3

      Poista
  17. Kaunis kasvihuone ja niin kauniisti sisustettu. Pöytä sopii sinne täydellisesti. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nämä ovat tällaisia esteetikon touhuja :D Onnellista kevättä sinulle <3

      Poista
  18. Tosi hiano kaupanpäälline ja sopii hyvi muutenki mukavasti sisustettuhun Verstaasehen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,parhaimpia löytöjä ovat juuri tälläiset aarteet,joihin liittyy jokin mukava tarina <3

      Poista
  19. Kerrohan miten olet tuon syyssyrikän talvettanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinä-elokuun vaihteessa annan heille ripeuksen syyslannosta. Ensimmäisten pakkasten tullessa nostan heidät maasta ruukkuihin ja vien kasvihuoneeseen. Huolehdin, että multa kuivuu, ennen kuin vien ruukut talvetushuoneeseen. Siellä minulla on lämpöpuhallin, jonka termostaatti pitää lämpötilan juuri plussan yläpuolella. Lisäksi siellä on pieni ikkuna, josta tulee vähän valoa. Talven aikana annan muutaman kerran vain tilkan vettä,koska huone on niin viileä. Maaliskuun alussa nostan ruukut kasvihuoneeseen, jolloin ensimmäiset silmut alkavat aukeamaan. Tällöin leikkaan kuivuneet oksat pois. Näillä keinoilla he ovat talvehtineet jo pari talvea.

      Poista
  20. Vastaukset
    1. Kiitos, kutsun näitä kasvihuoneen sisutamisia aikuisen naisen nukkekotileikeiksi ;)

      Poista
  21. Ihastuttava sisustus! Pöytä on tosi nätti, oikea löytö. Syyssyrikkä onkin suloinen, minä himoan sitä myös. Pari vuotta talvehti maassa ja sitten kupsahti, taitaisi tosiaan olla varmempi talvettaa sisätiloissa. Ruusu on iso ja kaunis, ja vielä ihanampi kun siihen liittyy äitienpäivämuisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihan kuin olisi tarkoitettu tuo kasvihuoneen nurkka pöydän paikaksi. Se on niin totta, arat kasvit ovat varminta talvettaa viileässä tilassa. Ja kyllä, ruusu on erityisen rakas. Kerroinkin tyttärelle, ettei menisi tänä vuonna tuhlaamaan rahojaan uuteen ruusuun. Tuo kaunistaa tätäkin kesää ja tuo muiston tyttärestä <3

      Poista