perjantai 8. huhtikuuta 2016

Menneisyyden huone


Viime postauksessa kerroin tarinan
Maailman parhaasta kesätyöstä 
ja  Ruusunmekon 
kolmannesta kasvihuoneesta.
Nyt mennään ajassa 
tätäkin hetkeä kauemmaksi.




Olin haaveillut vuosia kasvihuoneesta,
mutta ajattelin sellaiselle löytyvän aikaa
vasta eläkepäivinäni.
Luulin sen työllistävän arkea
niin paljon, etten ehtisi 
hoitamaan siellä kasvavia kasveja.




Kesäinen hetki saattohoitokodin sohvalla 
sai minut ymmärtään,
että unelmat on tehty toteutettaviksi. 
Opin myös, että elämän 
jokainen päivä on nauttimista varten.

Lehtijuttu Viva 7/2014




Jo samaisena syksynä hankin
 puutarhaani ensimmäisen kasvihuoneen,
Juliana Diamant'n, josta tuli 
minulle menneisyyden huone.




Koristelin 'Lataamoksi' nimetyn paikan
 isän vanhalla kameralaukulla,
äidin hartiahuivilla 
ja mummon kerimillä matonkuteilla.




Lisäksi täytin huoneen 
pelargoniaarteilla ja divaanilla.
Tapahtui sisustusvahinko,
en saanutkaan kasvihuonetta vaan 
maailman parhaan päiväunipaikan.




Edelleen minulta puuttui paikka,
jossa voi tehdä multatyöt.
Niinpä meille vielä samaisena syksynä
tuli 'Verstas', Juliana Premium -kasvihuone.
Viikko sitten postasin tästä huoneesta.
No, taisihan siinäkin
pienen inspiraation vallassa
tapahtua samanmoinen vahinko.





34 kommenttia:

  1. Aivan ihanat viherkeitaat. Minulla on suunnitelmissa nykyistä suurempi kasvihuone. Sitä ei tulla valloittamaan tomaateilla ja kurkuilla vaan siitä saa tulla puutarhan olohuone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sinun suunnitelmasi kuulostaa hyvältä. Puutarhan olohuone tulee pidentämään ulkona vietettyä aikaa monella kuukaudella. Hyvässä tapauksessa siellä voi olla ympäri vuoden. Elämänlaatuun kannattaa panostaa, toivottavasti unelmasi toteutuu pian <3

      Poista
  2. Jos vihjaat, että näitä ihanuuksia on tulossa vielä lisää tilantarpeen vuoksi, olen ihan myyty. Mahtavia sisustusvahinkoja! Onnea unelmien täyttymyksille!

    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä kolme huonetta täytyy riittää himohamstraajallekin :D Seuraava sisustusprojekti on edessä, kun ladon siirto pellolta on etenee. Vielä ei ole ihan selvää, löytääkö se paikkansa puutarhasta vai mökin pihalta :)

      Poista
  3. On sinulla ihanat kasvihuoneet. Omaani en ole sisustanut mitenkään, koska siellä on vain taimia. Nyt olen ruvennut haaveilemaan toisesta, josta tulisi se ihana ulko-olohuone, jossa lueskelisin hyvää kirjaa ja ihailisin pelargoneja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kasvihuone-elämässä on ihanaa, kun jokainen voi nauttia siitä itselleen mieluisalla tavalla. Yllytän sinua unelmasi toteuttamiseen, ulko-olohuone pidempää muuten niin lyhyttä kesää :)

      Poista
  4. Voi, tippa tuli linssiin lukiessa. Niin se vain on, että unelmat pitää toteuttaa, eikä odotella niitä parempia hetkiä, joita ei ehkä koskaan tule.

    Kasvihuoneesi ovat todella kauniita!

    VastaaPoista
  5. Oi, koskettavaa. Kiitos! Haaveet on todellakin tehty toteutettaviksi. Olet onnisunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, muistetaan elää täysillä jokainen hetki <3

      Poista
  6. Niin kaunis kasvihuone!
    Unelmista totta!
    Kevään valoisia hetkiä sinne ihanan kasvihuoneesi tunnelmiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Moni unelmoi siitä, mikä sinulla on toteutunut. Lämpöisiä onnenhetkiä sinulle sinne etelän taivaan alle <3

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos, onneksi joskus vahingoilla on positiivisia vaikutuksia. Toivottavasti sinullekin tapahtuu näin <3

      Poista
  8. Näin se on; unelmista totta. Kasvihuoneesi on niin kaunis. - Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Oih..ihanaa..kyllä sinulla on kauniit kesähuoneet..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kasvihuoneen alkuperäinen tarkoitus on todellakin hämärtynyt. Kesähuoneet nimitys on ehkä parempi :)

      Poista
  10. Ihanat sisustusvahingot. Ja onhan jälkimmäiseen päässyt mahtava määrä pelaguita. Messuilla ihastelin tilavaa lasista kasvihuonetta. Mielessäni ajattelin, että vaihdan leikkimökin kasvariin, josta sisustaisin juuri tuollaisen romanttisen lököttelypaikan. Ei vain taida budjetti vääntyä unelman toteuttamiseen. Ehkä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa kuulla suunnitelmistasi. Meilläkin oli 'Lataamon' tilalla aikaisemmin leikkimökki, mutta koska se oli puutarhan paras paikka, sai mökki siirtyä. Toivottavasti saat toteutettua unelmasi mahdollisimman pian, sillä koskaan ei tiedä, milloin se on liian myöhäistä. Taloudellisia neuvoja en osaa antaa, mutta oman elämänlaadun näkökulmasta pieni lainanotto voi olla ihan perusteltua... Ajattelin hieman vähentää pelargonien määrää, nyt he valtaavat kaikki kolme kasvihuonetta. Ehkä jatkossa keskityn enemmän tuohon romanttiseen lököttelyyn :D

      Poista
  11. Ihanan hempeitä ja persoonallisia kasvihuoneita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tunnustan olevani romanttinen esteetikko, ehkä siitä johtuu tämä jatkuva hempeily :D

      Poista
  12. Voi miten kauniit kasvihuoneet ja sisustusvahingot sinulle onkaan sattuneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti sinullekin tapahtuu mukavia, keväisiä vahinkoja <3

      Poista
  13. Itsekin huomasin rakentaneeni menneisyyden huoneen, jonka täytin mummuni vanhoilla tavaroilla. Tilan nimeksi tuli Mummula, se on paikka jossa voin palata aina uudestaan menneisiin´. Ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että meillä on samanhenkiset huoneet. Ehkä meillä on muistoissa niin paljon hyviä hetkiä, että olemme innostuneet sisustamaan huoneenkin muistoja vaalien <3

      Poista
  14. Sinulla onkin monta ihanaa kasvihuonetta! Ja kaikki yhtä viehättäviä. Harmi kun tuota juttua ei päässyt lukemaan. Hauska tuo kesätyösi ollut, ei varmaan tuntunut työltä? Valitsivat juuri oikean henkilön hommiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Lehtijuttua ei varmaankaan netistä löydä. Se oli Paula Ritanen-Närhen tekemä, jossa käsiteltiin puutarhan parantavaa vaikutusta surutyössä. Ja kyllä, kesätyö oli upea kokemus.

      Poista