perjantai 22. tammikuuta 2016

Lääkettä ruusukuumeeseen

 
 
Oli vain yksi syy, miksi valitsin kesäturneeni
viidenneksi kohteeksi Blomqvistin taimiston,
Ruusut.
Aikaisemmin kesällä saamani kirja
Pohjoisen ruusut, on taimiston omistajan,
Leif Blomqvistin käsialaa.
 
 
 
 
Sisääntulo sen jo paljasti,
en tule pääsemään helpolla.
 
 
 
 
Askeleet portin sisäpuolella
saivat aikaan jo syvemmän huokauksen.
Tällä reissulla mopo karkaa varmasti.
 
 
 
 
 Ei epäilystäkään,
olisin halunnut mukaan kaiken ympärillä
olevan kauneuden.
 
 
 
 
Pieni hidaste matkalla oli autonkuski.
Ja taimia pursuava auto.
 
 
 
 
Yritin hieman rauhoittua
ja hetken vain vähän fiilistellä.
Herkkujen lisäksi kaunista
katsottavaa riitti ympärillä.
 
 
 
 
Alueella oli viehättävä viitoitus,
jonka mukaan oli helppo suunnistaa
omien mieltymystensä mukaan.
 
 
 
 
Ruusualueen löydettyäni
pyysin autokuskiani
hakemaan minulle kärryt avuksi,
mutta hän vain otti ja häipyi.
 
 
 
 
Ehkä hyvä niin,
sain rauhassa tehdä "järkeviä" valintoja
Leifin ruusukirja kädessäni.
Valikoima oli niin runsas,
joten pakko oli antaa
hieman mielihalujenkin viedä.

 
 
 
Kyllä heikko itsensä tuntee.
Todistettua tuli taas vanha tuttu juttu.
En ole köyhä enkä kipeä,
kun on ruusuista kyse.
 
 
 
 
Autonkuskia varten on oma parkki,
kahvipaikka.
Jotain outoa kuitenkin oli,
kun hän ei ollutkaan
täällä kiirehtimässä pois lähtöä.
 
 
 
 
Epäily alkoi vahvistumaan,
kun näin taimiston puupuolen.
 
 
 
 
Ahaa, hän jäi kiinni itseteosta.
Autokuski kantoi muina miehinä
löytöjään kassalle.

 
 
 
En kyllä yhtään ihmetellyt,
että tällaisessa paikassa
menee viattomammankin
mieli sekaisin.

 
 
 
Erityisen myyty hän oli
tästä käppyräisestä euroopanlehtikuusesta.

Larix decidua 'Horstmanns Recurved'
 
 
 
 
Blomqvistin taimisto osoittautui
täydelliseksi vierailukohteeksi.
Ruusukuumeinen sai tarvittavan lääkityksen
ja autokuskista on kovaa vauhtia
tulossa aloitteleva puufani.  
 
 

52 kommenttia:

  1. Jaahas... Tuonne on pakko päästä! Nauratti tuo "en ole köyhä enkä kipeä, kun on ruusuista kyse"... Sama motto tuntuisi olevan minullakin aina taimikaupoilla... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, olen onnellinen saadessani antaa vertaistukea <3

      Poista
  2. Pitää heti tutkia missä kaukana tuo sijaitsee.

    Se on kumma, että minäkään en puutarhamyymälöissä pidä hintoja koskaan kalliina. Toki loppusumma joskus kirpaisee, vaan mitäs siitä :)

    Autokuskikin tuli onnelliseksi, hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimisto on hieman Kokkolan alapuolella, Lepplaxissa. Ehkä onni on, että Ruusunmekosta sinne on matkaa lähes 400 kilometriä :)

      Poista
  3. Ihana postaus :-) Jaa vai sellainen dendrologi-autokuski, siis kuski ihan parhaasta päästä! Seuraavaksi alatte hankkia isompaa autoa, arvaan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Blomqvistilta lähtö oli oma taiteenlajinsa, kuinka mahdollisimman paljon saatiin mahtumaan mahdollisemman pieneen. Ja kyllä vain, autokuski ehti jo suunnitella paketti- tai jopa kuorma-auton hankintaa :D

      Poista
  4. Hieno reissu, upea kohde ja hauska postaus :) Tässä itsekseni hihittelin sille, kuinka autokuski innostui shoppailemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Reissu oli kyllä erittäin onnistunut ja autokuskin repsahdus uskomaton suoritus. Kotiin tullessani sain kuulla tonttimme uudet rajat :D

      Poista
  5. Onnentyttö, tuollaista kuskia ei joka turaajalla olekkaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmn, suhtaudun asiaan hieman varauksella. Ainakin, jos se tulee olemaan ruusujen istutuspaikoista pois ;)

      Poista
  6. Upeita kuvia, nämä piristää näin talven keskellä kun vihreä väri on kortilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että pidit näkemästäsi, luonnossa tuo paikka on monin kerroin kauniimpi. Ja totta, tällä hetkellä väriterapian tarve on suurimmillaan <3

      Poista
  7. Kiva paikka ja havujen ollessa lähellä sydäntäni,ihastelen erityisesti noita muotoiltuja euroopanlehtikuusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, että näit jotain itseäsi kiinnostavaa. Puutarhaharrastuksessa parasta on juuri se, että jokaiselle löytyy oma rakas juttu <3

      Poista
  8. Sinulla oli hienoreisu aivan mahtava puutarha ei ihme että innostuu liikaa Kyllä minäkin menisin aivan yli kierokslle
    Kiitos Sinulle nämä postaukset ovat hyviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kesäturnee oli ikimuistoinen <3 Mielelläni jaan näitä onnenhetkiä teille. Tunnisteet-otsikon alta löydät nimellä puutarhavierailu vanhoja postauksia :)

      Poista
  9. Sullahan oli aivan uskomaton turnee! Nuan monta puutarhakohoretta. Blomqvistilta ei tosiaankaa pääse lähtemähän pois, ostamatta mitää ja aina tuloo ostettua sellaastaki, mitä ei meinannu. Yritän kerran kesäs käyrä, ku ei matkaakaa nii palio oo. Mua jäi kaivelemahan kans tua käppyrääne euroopanlehtikuusi. Paikkakin on jo kattottuna. Jos meirän isäntä kiikuttaas kassalle jotaki puskaa, olis pakko mitata kuume, mutta luulen, ettei nii kipiäksi koskaa tuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, turnee oli aivan mieletön reissu. Kun kerran lähtee niin lähtee sit kunnolla ;) Olet onnenpekka, kun asut inhimillisen matkan päässä Blomqvistilta. Itse tarvitsisin tuollaisessa tilanteessa edunvalvojan ;) Pidä huoli, ettet päästä miestäsi vertaistuen lähelle. Autokuskin höyrähdys on ihan ennakkotapaus ja tämäkin Iisalmen vierailun ja Juhon syytä <3 ps. ihastuin minäkin tuohon käppyrään kuuseen...

      Poista
  10. Apua, tonne jos mä pääsisin, en vastaisi teoistani... :)
    Tosi upean näköistä ja herkullisia kasviaarteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, täysin edesvastuuton paikka <3 Mukaan lähtee ihan varmasti herätysostoksia autokuormallinen, mutta haittaakse ;)

      Poista
  11. Hauska postaus! Nauratti, kun kuski jäi kiinni itseteosta!

    Taimiostoksille lähtö on aina riski! Korvissa alkaa suhisemaan ja se on sen merkki, että järki poistuu päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, itseänikin naurattaa nyt, mutta itse tilanteessa olin täysin tyrmistynyt. Sellainen tunne, ettei ymmärrä, kenen kanssa on liikenteessä :D Noista ennakko-oireista taimiostoksilla tulee aivan mahtava fiilis, silloin ei voi muuta kuin hypätä karkaavan mopon kyytiin :D

      Poista
  12. Pari kertaa olen syksyllä tuolla käynyt. Alennuspuskia olen hakenut, pionia ja ruusuja. Ihana paikka, eikä kaukanakaan meiltä.
    Toinen ostospaikka on Sund Pietarsaaressa ja sieltäkin ostin ruusuja. Myös Kokkolassa käyn parilla puutarhalla ostoksilla ja varsinkin syksyisin tekee löytöjä. Kylläpä niistä aina löytyy heräteostojakin ja autonperä on täynnä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, nyt en kestä. Kuulostaa, että teillä on siellä taimiostajan paratiisi <3

      Poista
  13. Jo kuviasi katsellessa alkoi poltella ruusukuume, saatika sitten sulla paikan päällä. I-ha-naa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä, ruusukuumeen tartuttaminen on yksi elämäntehtäväni <3 Suosittele, että ensi kesänä isket lähimpään taimistoon parhaimpaan ruusujen kukinta-aikaan ;)

      Poista
  14. Voi että miten ihana paikka! Olisikohan tuo koskaan matkan varrella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, joten pieni maakuntakierros ei olisi pahitteeksi ;)

      Poista
  15. Varsinainen puutarhahörhön unelmapaikka.

    VastaaPoista
  16. Täytyy kyllä korjata tilanne ja lähteä Blomqvistiin ensi kesänä, meiltä ei matkaankaan kerry kuin reilu 100 km. Teillä oli ilmeisen onnistunut reissu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäturnee oli kaikkinensa niin onnistunut, etten pysty nostamaan yhtä paikkaa ylitse muiden. Blomqvistin taimisto kuitenkin ylitti odotukset kasviaarteiden runsaudella ja paikan esteettisellä kauneudella. Jos asuisin yhtä lähellä kuin sinä, vierailisin taimistolla kasvukauden jokaisena vuodenaikana. Ööö, eihän siitä jäisi kuin sydäntalvi pois :D

      Poista
  17. Blomqvistilla tulee käytyä joka kesä, välistä useamman kerran kesässä. Tosiaankaan ei ole vaikea saada kuskia/kantoapua lähtemään, kun siellä saa kahvit kaupanpäälle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, olen ruusunpunaisen kateellinen <3 Kyllä, ilmainen kahvitarjoilu on aina suomalaiselle hyvä vetonaula :D

      Poista
  18. Onpa ihana paikka! Ei ihme, että tuolla menee pää pyörälle ja rahat hupenevat:)
    Taitaakin olla ensi kesän ohjelmistossa vierailu tuonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että pidät, suosittelen lämpimästi käyntiä. Paikka on luonnossa vieläkin kauniimpi ja runsaampi. Itse ajattelen, että taimiin laitettu raha on oman mielenterveyden tukemista. He tuovat niin paljon iloa ja kauneutta ympärille <3

      Poista
  19. Todella kiva postaus. Blomqvist vaikuttaa mukavalta paikalta.

    VastaaPoista
  20. Ihanan "runsaita" kesäkuvia, kiva että olet päättänyt kirjoittaa näin keskellä talvea kesän puutarhamatkoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pyrin pitämään tämän puhtaasti puutarhablogina ja niinpä talvi on mukava täyttää näillä kesän onnenhetkillä <3

      Poista
  21. Jestas, onpa ihanan näköinen paikka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen käymään paikan päällä, vielä ihanampi luonnossa <3

      Poista
  22. Tutkin postauksesi kaksi kertaa! Taimisto on hiukan kaukana, mutta se tuskin haittaa, voihan matkalla jossain yöpyäkin, tuonne täytyy päästä! Ruusuista olen aina tykännyt, mutta lopullisen puuhurahduksen koin viime kesänä ja sain ennakkolahjana kuuskymppisten lähetyessä oman arboretumin. Puita olen hamstrannut ja osa on vielä valeessa kasvimaalla, mutta tuo käppyräkuusi sai sanattomaksi, se on ensi kesän must-hankittava huntuvaahteran kanssa! Vinkkaa miehellesi Sundbergin taimisto, joka sijaitsee Lohjalla, siellä on ihania havuja...hain niitä viime kesänä peräkontillisen, hän ei varmasti tule pettymään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, taimisto sijaitsee vähän syrjässä, mutta matka kannattaa. Eeviregina antoi tuossa aikaisemmin kommentissaan vinkin toisestakin siellä päin olevasta taimistosta. Meillä kesäturnee oli kolmen päivän mittainen ja näin sain sisällettyä myös Iisalmen ympäristön puutarhavierailut ja Oulujoen taimiston käynnin samaan reissuun. Kiitos, kun kerroit tuosta Lohjan paikasta, olen kuullut paljon kehuja siitä. Meilläkin on vielä viime kesäiset puut valeistutuksessa, autokuski ei ehtinyt syksyllä raivaamaan heille istutuspaikkaa. Sen valmistuttua uskallan mainita Lohjan paikasta, ehkä ;)

      Poista
  23. Vaikuttaa tosi ihanalta taimistolta! Taitaa vaan olla hurjan pohjoisessa. Kerro heti mitä ostit :) Teillä on varmasti ollut ihana reissu kun olette käyneet monessa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimisto on ihana ja sijaitsee monesta puutarhailijasta kaukana Pietarsaaressa. Pidempikin reissu kannattaa, sillä meillä mukaan lähti monen monta ruusua, ikivihreää puuta ja perennoja <3

      Poista